Helsingin Sanomat on sitoutunut noudattamaan toiminnassaan Journalistin ohjeita. Ne tukevat sananvapauden vastuullista käyttöä ja määrittelevät hyvän journalistisen tavan Suomessa.  Kuka tahansa voi halutessaan kannella lehden toimintatavoista Julkisen sanan neuvostolle. Jos neuvosto katsoo, että lehti on rikkonut Journalistin ohjeita, lehti on sitoutunut julkaisemaan neuvoston langettavan päätöksen. 

Tämän lisäksi Helsingin Sanomat on laatinut oman, Journalistin ohjeita yksityiskohtaisemman eettisen ohjeistuksen työntekijöiden tueksi ja opastukseksi.

Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Laura Saarikoski kertoo viisi esimerkkiä siitä, miten Journalistin ohjeet ja HS:n omat eettiset ohjeet näkyvät toimituksen arjessa. 

1. Virheiden oikaisu

Journalistin ohjeiden kohdan 20 mukaan ”olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön”.

HS julkaisee lähes joka päivä oikaisuja. Virheet harmittavat toimittajia, mutta oikaisut parantavat luottamusta siihen, että lehti pyrkii totuuteen ja korjaa väärät tiedot. 

Digiversiossa jutun virhe korjataan tekstiin ja loppuun liitetään huomautus siitä, milloin ja mikä virhe jutusta on oikaistu. Printtijuttujen oikaisut julkaistaan myöhemmässä printtilehdessä. 

Vaikka virheet eivät tekijöitä naurata, joskus ne naurattavat lukijoita. HS on julkaissut erikoisimmista ja hauskimmista oikaisuista kautta vuosien myös kirjan. 

Jos kyse ei ole virheestä, vaan tietojen täydennyksestä tai toisesta näkökulmasta, lukija voi tarjota kirjoitusta mielipidepalstalle. Jos taas yksityinen henkilö kokee perustellusti, että uutinen on loukannut häntä, hänellä on oikeus julkaista vastine.   

Joskus lukijat haluaisivat poistaa itseään koskevat vanhat jutut HS:n verkkosivuilta, vaikka niissä ei olisi virheitä. Vaatimukset juttujen poistamiseksi käsitellään Julkisen sanan neuvoston  periaatteiden mukaisesti. 

Verkossa julkaistut sisällöt ovat historiaa, johon ei tule puuttua kuin erityisen painavin perustein. Sisällön jälkikäteisestä poistamisesta päättää aina päätoimittaja. Poikkeustapaus voi koskea esimerkiksi  nuoruudessa tehtyjä rikoksia, joiden esille nousemista päätoimittaja ei enää pidä perusteltuna.  

2. Lähteiden suojelu

Journalismin ydintä on yhteiskunnallisten epäkohtien paljastaminen. Tämä on mahdollista vain, jos ihmiset voivat luottaa siihen, että vinkatessaan epäkohdista tai laittomuuksista toimittajille heidän oma henkilöllisyytensä ei paljastu.

Journalistin ohjeiden kohdan 14 mukaan ”journalistilla on oikeus ja velvollisuus pitää tietoja luottamuksellisesti antaneen henkilöllisyys salassa siten kuin lähteen kanssa on sovittu”. Toimittajan pitää siis suojella lähteitään mahdollisimman tarkasti ja antaa heidän esiintyä jutuissa nimettöminä, jos nimen paljastuminen johtaisi lähteelle vakaviin seurauksiin. 

Lähdesuoja voidaan murtaa oikeudessa eli toimittaja panna paljastamaan lähteensä vain erittäin törkeiden rikosten kohdalla. Tällöin rangaistusmaksimi on vähintään yli kuusi vuotta vankeutta. Lähdesuoja voidaan oikeuden päätöksellä murtaa myös tilanteessa, jossa tieto on annettu vastoin salassapitovelvollisuutta, jonka rikkominen on säädetty rangaistavaksi. 

Toimittajan on kuitenkin suotava avata yleisölle, miksi lähde esiintyy nimettömänä ja miten nimettömän lähteen ja siltä hankittujen tietojen luotettavuus on varmistettu. Journalistin ohjeiden kohdan 12 mukaan tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää tämä on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus. 

HS:n omien eettisten ohjeiden mukaan lähteiden tarjoamien tietojen oikeellisuus pitää pyrkiä varmistamaan tarvittaessa useammasta toisistaan riippumattomasta lähteestä. Kaiken tiedon paikkansapitävyys ja mahdollisten dokumenttien aitous pyritään varmistamaan myös muilla keinoin. Tarve varmistaa tiedot useammasta lähteestä on sitä suurempi, mitä kiistanalaisemmasta, herkemmästä ja merkityksellisemmästä aiheesta on kyse. 

Vain näin toimitus pystyy tekemään päätöksensä itsenäisesti ja arvioimaan riippumattomasti, pitävätkö lähteen vuotamat tiedot paikkansa. 

3. Alaikäisten haastattelu

HS:n maailma ei ole vain aikuisten maailma. Sananvapaus kuuluu myös alaikäisille. HS haluaa lasten ja nuorten äänen kuuluvat lehdessä ja yhteiskunnassa.

Samalla toimittajien täytyy ottaa huomioon, että alaikäiset eivät välttämättä osaa harkita kaikkia lausuntojaan, ja ne voivat pahimmassa tapauksessa asettaa heidät huonoon valoon esimerkiksi vanhempien, kavereiden tai opettajien edessä. Journalistin ohjeiden kohdan 30 mukaan toimittajien on noudatettava erityistä varovaisuutta, kun käsitellään alaikäisiä koskevia asioita. HS:n omien eettisten ohjeiden mukaan lasten ja nuorten tulee saada puhua jutuissa itse, ilman että heidän suuhunsa laitetaan sanoja. Pienelläkin lapsella tulee olla mahdollisuus kertoa asioista omalla tavallaan. Haastattelijan tehtävänä on huolehtia, että haastateltava ymmärtää, mistä on kyse. Pienten lasten haastatteluun ja kuvaukseen on oltava vanhempien suostumus. Itsenäisissä haastatteluissa toimitus noudattaa 15 vuoden ikärajaa. 15-vuotiaita ja sitä vanhempia nuoria voidaan haastatella Helsingin Sanomissa ja julkaista heistä valokuvia ilman huoltajan erityistä lupaa. Vertauskohteena voidaan pitää henkilön rikosoikeudellisen vastuun ikärajaa sekä oikeutta tehdä itse työsopimus. 

Huoltajan lupa ei siten ole tarpeen, kun on kyse tavanomaisesta haastattelussa, jossa käsitellään esimerkiksi henkilön mielipiteitä hänen elämänpiiriinsä liittyvistä tai yleisistä yhteiskunnallisista kysymyksistä. Mitä merkittävämmästä tai arkaluontoisemmasta asiasta on kyse, sitä suurempaa henkistä kypsyyttä henkilöltä on edellytettävä. Jos tästä jää epäilyksiä, on haastatteluun tai kuvan julkaisuun syytä hankkia huoltajan suostumus. 

4. Rikoksesta tuomittujen nimien julkaisu

Journalistin ohjeiden kohdan 31 mukaan ”rikoksesta tuomitun nimen, kuvan tai muita tunnistetietoja voi julkaista, ellei se tuomitun asemaan tai tekoon nähden ole selvästi kohtuutonta”. HS:n omien käytäntöjen mukaan rikoksista tuomitun nimi julkaistaan, jos tämä on saanut vähintään 2 vuoden tuomion. Näin pitkän tuomion saanut on syyllistynyt vakavaan rikokseen.

Kahden vuoden säännöstä voidaan HS:ssä poiketa alaspäin, jos kyse on yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaisesta tai tunnetusta ihmisestä. Esimerkiksi eduskunta- tai kuntavaaliehdokkaiden rikostuomioita käsiteltäessä nimi voidaan julkaista, vaikka ehdokkaan saama tuomio olisi ollut lyhyt. HS:n toimitus katsoo, että äänestäjillä on oikeus saada tietää, millaisia ihmisiä he valitsevat käyttämään merkittävää valtaa. 

HS ei yleensä julkaise kuvia rikoksen tai onnettomuuden uhreista yksityisyyden suojan takia ja varjellakseen alaikäisiä lukijoita järkytykseltä. Kuva: Kalle Koponen / HS 
 

5. Onnettomuuksista, kuolemista ja itsemurhista uutisointi

Journalistin ohjeiden kohta 28 määrittelee, että ”sairaus- ja kuolemantapauksista sekä onnettomuuksien ja rikosten uhreista tietoja hankittaessa ja uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta”.

HS ei ota yhteyttä rikoksen uhrin omaisiin, ellei kyse ole tarkkaan harkitusta poikkeustapauksesta tai elleivät omaiset itse tarjoudu vakaan harkinnan jälkeen haastateltaviksi. HS ei yleensä julkaise kuvia rikoksen tai onnettomuuden uhreista yksityisyyden suojan takia ja varjellakseen alaikäisiä lukijoita järkytykseltä. 

HS välttää myös itsemurhien uutisointia, koska kansainvälisten tutkimusten mukaan itsemurhista kertominen voi nopeuttaa tekoa harkitsevan päätöstä. Jos HS käsittelee itsemurhia, juttuun liitetään tiedot siitä, mistä itsetuhoinen ihminen voi saada ammattiapua. Tämä voi parhaassa tapauksessa pelastaa ihmishenkiä. 

Kirjoittaja: Laura Saarikoski, Helsingin Sanomien toimituspäällikkö 

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *