Traficom huomautti Nelosen tekoälyn käännösvirheistä
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin mukaan Nelonen-kanavan tekstityspalvelun laatu täyttää sille asetetun vaatimuksen riittävästä selkeydestä ja ymmärrettävyydestä. Traficomin tehtävänä on edistää mediapalvelujen esteettömyyttä muun muassa valvomalla Yleisradion tv-kanavien sekä MTV3- ja Nelonen-kanavien ohjelmatekstitysten laatua. Traficom sai selvityksen Nelosen tekstityspalvelun toteutuksesta elokuun 2023 lopussa velvoitettuaan aiemmin tänä vuonna Sanoma Media Finland Oy:tä korjaamaan tekstityspalvelun puutteet 1.8.2023 mennessä.…
Somen poliittinen keskustelu kelvotonta
Kansalaiset eivät arvosta juurikaan netin eri keskustelupalstoilla ja somessa käytävää yhteiskunnallista keskustelua, kertoo Ajatuspaja Alkion kansalaiskysely. Esimerkiksi 42 % kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että Facebookissa käytävä poliittinen keskustelu on joko erittäin tai melko huonoa. Kelvollisena sitä piti vain vajaa 10 % vastaajista. Kyselytutkimuksessa selvitettiin, millaista puhetta ja toimintaa kansalaiset poliitikoilta ja puolueilta odottavat ja…
EU tutkii yhä Yle Areenan laillisuutta
Suomen valtio toimitti Euroopan komissiolle 12.9.2023 kuudennen vastauksensa Sanoma Media Finland Oy:n Yleisradiota koskevaan kanteluun. Suomi on pyytänyt komissiolta lupaa vastauksen julkaisemiseen. EU-lainsäädännöstä johtuen kirjeenvaihto komission kanssa on lähtökohtaisesti salassa pidettävää. Sanoman keväällä 2021 tekemä kantelu koskee erityisesti Ylen tilausvideopalveluita (video-on-demand) ja sähköisiä oppimissisältöjä. Yle tuottaa nykyisellään Yle Areenassa tilausvideopalveluja, jotka eivät kantelijan näkemyksen mukaan…
Mediajohtajat pudonneet kelkasta
Tuore tutkimus paljastaa mediapomojen innovaatioharhan Toimitusten johto luotsaa lehtiä uuteen, mutta seuraa vain pinnallisesti kehitystä Tuoreen, Media-alan tutkimussäätiön rahoittaman, “Toimituksen johto – muutoksen moottori vai jarru? -tutkimuksen tulokset heittävät ilmaan ihmettelyn siitä, millä eväin päätoimittajat luotsaavat organisaatiotaan kohti alalle tärkeitä innovaatioita? Tutkimuksessa innovaatiot määriteltiin laajasti uusien, luovien ideoiden onnistuneeksi toteuttamiseksi, ei esimerkiksi vain teknologiseksi tuotteeksi Suomalaisten medioiden…
Tilaa ilmainen uutiskirje
Tuoreimmat tiedotteet
Terramedia ostaa Fokus Median
Terramedia Oy ostaa osake-enemmistön Fokus Media Finland Oy:stä. Tehdyn kaupan jälkeen Terramedia omistaa yhtiöstä 95 prosenttia ja loput 5 prosenttia omistaa Fokus Media Finlandin toimitusjohtaja Mikko Saastamoinen. Fokus Media Finland jatkaa toimintaansa Terramedia Oy:n tytäryhtiönä. Terramedia Oy on systemaattisesti laajentanut toimintaansa yrityskaupoin ja nyt tehty kauppa on yhtiölle merkittävä kasvuloikka, iloitsee Terramedian toimitusjohtaja ja pääomistaja…
Lue koko artikkeliKirjoilla vankka ostajakunta
Taloustutkimuksen tuore tutkimus avaa suomalaisten ostokäyttäytymistä erikoiskaupan eri toimialoilla. Seitsemän prosenttia vastaajista ostaa kirjakauppatuotteita vähintään kerran kuussa.75 prosenttia ennakoi rahankäytön kirjakauppatuotteisiin pysyvän tulevaisuudessa ennallaan. Erikoiskaupan liitto ETU ry:n vastikään julkaiseman Taloustutkimuksella tehdyn erikoiskaupan ostopolkututkimuksen mukaan seitsemän prosenttia vastaajista ostaa kirjakauppatuotteita vähintään kerran kuussa. 42 prosenttia ilmoitti ostavansa kirjakauppatuotteita vähintään 4–6 kuukauden välein. 50 prosenttia ilmoitti…