Vuoden 2018 lopussa aikakausmedioilla oli yli 3,5 miljoonaa seuraajaa Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä, Pinterestissä ja YouTubessa yhteensä.

Aikakausmedioiden somekanavista Facebook pitää edelleen ykkösasemaa hieman yli kahdella miljoonalla seuraajalla, mutta Instagramissa seuraajamäärät kasvavat nyt huomattavasti nopeammin. Viime vuosi oli ensimmäinen, jolloin Facebook ei kerännyt eniten uutta yleisöä. Instagramissa aikakausmediat saivat 209 000 uutta seuraajaa, kun taas Facebookissa uusia sivutykkäyksiä oli 164 000.

– Erityisen paljon Instagramissa seurataan naistenlehtiä, joka on muutenkin suurin lehtiryhmä, kun tarkastellaan aikakausmedioiden seuraajamääriä kaikissa somekanavissa. Seuraavaksi suurimmat kategoriat Instagramissa ovat asumisen lehdet sekä ruoka- ja juomalehdet, Aikakausmedian markkinointi- ja tutkimuspäällikkö Outi Itävuo kertoo.

Twitterissä aikakausmedioiden kasvu oli aiempia vuosia merkittävästi vähäisempää, ja kesäkuussa Instagram kiri ohi Twitterin toiseksi suosituimmaksi kanavaksi.

– Twitter on käytössä joka toisella aikakausmedialla, mutta aktiivisempi somen hyödyntäminen näyttää keskittyneen muihin kanaviin. Ammatti- ja järjestölehdille Twitter on silti erityisen tärkeä kanava Facebookin rinnalla, Itävuo toteaa.

Aikakausmedioilla on käytössä useampi somekanava

Suomalaisilla aikakausmedioilla oli käytössään keskimäärin 2,4 somekanavaa. Määrä on pysynyt jokseenkin samana vuoden 2015 lopusta. Kolmen viime vuoden aikana yhä useampi lehti on ottanut käyttöönsä Instagramin. Tällä hetkellä 91 prosentilla on käytössään Facebook-tili, Instagramia käyttää 55 prosenttia ja Twitteriä 54 prosenttia lehdistä. YouTuben ja Pinterestin käyttö on huomattavasti vähäisempää.

Aku Ankka on somen suurin

Somen seuratuin aikakausmedia vuonna 2018 oli Aku Ankka, jolla oli peräti yli 213 000 seuraajaa. Suurin osa Aku Ankan someyleisöstä tuli Facebookista, jossa lehteä seurasi lähes 150 000 henkilöä. Kakkossijaa pitävää Talouselämää taas seurattiin pääasiassa Twitterissä.

Eniten uutta yleisöä kaikissa kanavissa saivat Yhteishyvä (47 425 uutta seuraajaa), Suomen Luonto (20 944 uutta seuraajaa) ja Me Naiset (18 289 uutta seuraajaa).

Instagramissa kärkisijaa piti Suomen Luonto, jonka postaukset keräävät säännöllisesti useita tuhansia tykkäyksiä ja runsaasti kommentteja. Lehden verkkotuottaja Laura Salonen uskoo suosion perustuvan helposti lähestyttävään sisältöön, joka koskettaa ihmisiä heidän päivittäisessä elämässään.

– Instagram alustana palvelee lehden tarpeita loistavasti, sillä myös printtilehdestämme tutut upeat luontokuvat pääsevät oikeuksiinsa visuaalisella kanavalla. Voimme jakaa arkipäiväistä luontotietoa kuvien ohessa, mikä toivottavasti innostaa ihmisiä ulos luontoon ja samalla kasvattaa myös printtilehden näkyvyyttä, Salonen summaa.

Facebookin seuratuimmat lehdet olivat Aku Ankan lisäksi Suomen Luonto, Seiska ja Yhteishyvä. Tunnetumpien lehtibrändien lisäksi kärkikymmenikköön ylsi maanpuolustukseen ja turvallisuuteen keskittynyt Suomen Sotilas, jota seurasi yli 50 000 Instagram-käyttäjää.

Twitterissä yli sadantuhannen yleisön rajapyykin ylittivät Talouselämä ja Suomen Kuvalehti.

Aikakausmedia on seurannut suomalaisten aikakausmedioiden sometavoittavuutta tammikuusta 2016 alkaen. Seurannassa ovat Aikakausmedian jäsenkustantajien ja -julkaisijoiden lehdet, joilla on käytössään yksi tai useampi seuraavista sosiaalisen median kanavista: Facebook, Twitter, Instagram, Pinterest tai YouTube. Joulukuussa 2018 mukana oli 205 aikakausmediaa.