Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on tyytyväinen ohjelman sisältöön ja valmisteluun.

– Tämä ohjelma on valmisteltu yhdessä media-alan ja muiden ministeriöiden kanssa ja olemme käyneet säännöllisiä keskusteluja alan toimijoiden kanssa. Yhteistyö jatkuu, sille on nykyisessä murrostilanteessa selkeää tarvetta. Tähän periaatepäätökseen kirjatut toimenpiteet on yhdessä käyty läpi ja uskon, että sitoutuminen niiden edistämiseen on vahva. Demokratia tarvitsee toteutuakseen hyviä ja luotettavia mediasisältöjä ja tämän varmistamiseksi haluamme toimia monella taholla, toteaa ministeri Berner.

Periaatepäätöksen ja siinä esitettyjen toimenpiteiden aikajänne on vuoteen 2023 saakka. 

Ohjelmassa on erikoista, että hallitus esittää uutistoimisto STT:n tukemista laajasti jatkossakin, vaikka STT on siirtynyt pörssiyhtiö Sanoman Oyj:n pääomistukseen. Herää kysymys, voiko nykyisen kilpailulainsäädännön puitteissa valtio tukea yksityistä pörssiyritystä taloudellisesti.