Ylen hallitus käynnistää haun Kivisen seuraajan valitsemiseksi välittömästi.

”Yleisradio on upea ja tärkeä mediayhtiö, joka on hyvin tiiviisti läsnä kaikkien suomalaisten elämässä. Ylen tehtävä demokratian ja sivistyksen ylläpitäjänä korostuu, kun tiedonvälitys muuttuu yhä nopeammin. On ollut etuoikeus saada johtaa yhtiötä muutoksessa kahdeksan vuoden ajan. Yle on hyvässä kunnossa, joten on sopiva aika siirtää vetovastuu eteenpäin”, sanoo Kivinen.

Kivinen kertoo uusista tehtävistään myöhemmin keväällä. Hänen mielestään tärkeimmät tällä vuosikymmenellä Ylessä toteutetut uudistukset liittyvät lainsäädäntöön ja digitaalisuuteen.

Kivisen mielestä Ylellä on sopiva etukeno digitaalisessa tiedonvälityksessä. Samalla teknisten muutosten tahdin on oltava sellainen, että siinä kaikki pysyvät mukana.

Yleisradion hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson sanoo Kivisen seuraajan haun käynnistyvän välittömästi.