–Meillä on inspiroivia asiakkaita, ja kuten eräässä vastauksessa todettiinkin, Kumppaniassa asiakkaisiin ei suhtauduta projekteina. Tämä tekemisen tapa ja välittämisen taso näkyvät nyt myös tutkimustuloksissa. Onnistumisia indikoi lisäksi liikevaihtomme, joka kasvoi viime vuonna lähes 80 prosenttia, kertoo Kumppanian toimitusjohtaja Leena Roskala.
NPS-indeksi eli Net Promoter Score mittaa asiakastyytyväisyyttä sen perusteella, miten valmis asiakas on suosittelemaan yritystä kolmannelle osapuolelle. Asteikko on -100–100. Laajassa asteikossa kaikki yli 50 pistettä plussalle arvioiduista yrityksistä ovat asiakkaidensa toimesta äärimmäisen korkealle arvostettuja. 56 pistettä yrityksen NPS-indeksinä on hyvin vahva tulos – alalla kuin alalla.
Innostunut ja omistautunut henkilöstö hyvän asiakaskokemuksen taustalla
Asiakkaiden kokemusten mukaan Kumppania on erinomainen yhteiskumppani, jonka kanssa työskentely on sujuvaa, joustavaa, luotettavaa ja aina aikataulussa. Asiakkaat kokevat, että töitä tehdään yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi ja antavat erityiskiitosta siitä, että Kumppaniassa asiakkaan tarpeita kuunnellaan aidosti.
Kehuja keräsi lisäksi kumppanialaisten aitous, hyvä keskusteluyhteys, asiantunteva henkilöstö, proaktiivinen ja ratkaisukeskeinen työskentelyote sekä erityisesti kumppanialaisten innostunut asenne.
– Vaalimme jokaisen innostusta ja motivaatiota tarjoamalla haasteita ja mahdollisuuden työskennellä itselle merkityksellisten projektien parissa. Intohimosektoriajattelu leimaa tekemistämme, jota aktiivisesti tuunaamme työn imua ylläpitääksemme ja vahvistaaksemme. Hyvän työpäiväkokemuksen lisäksi päämääränä ja tahtona on tuottaa ylivertaista asiakaskokemusta, Roskala luonnehtii.
Kumppanian asiakaskokemustutkimus toteutettiin poikittaistutkimuksena, jonka haastatteluotos poimittiin Kumppanian asiakasrekisteristä satunnaisotannalla. Tutkimuksessa kartoitettiin NPS-arvo sekä asiakkaan kokemuksen osa-alueet ja kontaktipisteet koko asiakkuuden vaiheelta. Tutkimuksen toteutti Kokemuksia.fi / Trustmary Finland Oy.