Sananvapaus on käsitteenä monitulkintainen, ja jokaisella ihmisellä on käsityksensä siitä. Sananvapautta ja julkisen keskustelun rajoja määrittelevätkin kaikki yhteiskunnan jäsenet. Oikeuden lisäksi sananvapaus kytkeytyy kirjallisuuteen, taiteeseen, politiikkaan, talouteen ja koulutukseen, ja Suomen historiassa sitä on säädelty vuosisatojen kuluessa monin tavoin.

Kirjapainotaidon kehittyminen toi mukanaan sensuurin, jolla suojattiin kuninkaan, aatelin ja kirkon etuja Ruotsin valtakunnassa. Erilaiset sensuuritoimet jatkuivat Venäjän vallan aikana ja sisällissotaa seuranneina itsenäisyyden alkuvuosina. Toisen maailmansodan jälkeisiä vuosikymmeniä leimasi keskustelu suomettumisesta ja esimerkiksi Yleisradion asemasta. Politiikan ja median lisäksi sananvapauskysymykset nousivat esiin suhteessa taiteeseen. Nykypäivänä sananvapauden rajoja on pohdittu erityisesti internetin ja sosiaalisen median vihapuheen ja valemedioiden yhteydessä.

Riku Neuvosen uutuuskirja Sananvapauden historia Suomessa kuljettaa lukijan 1500-luvulta erilaisten kiistojen läpi nykypäivään asti. Teos tarkastelee, miten näkemykset sallitusta tai soveliaasta ovat yhteiskunnassa vuosisatojen kuluessa muuttuneet. Se myös osoittaa, kuinka sananvapauden sääntelyssä on siirrytty korostamaan tutkittuun tietoon nojaavaa asiantuntijuutta uskonnon tai politiikan kaltaisen arvoperusteisuuden ohella.

”Kustaa Vaasan vuonna 1527 antaman käskyn mukaan luterilainen arkkipiispa ei saanut painattaa mitään, mitä kuningas itse ei ollut tarkastanut. Maallisen vallan ote hengellisestä vallasta oli uskonpuhdistuksen jälkeen vankka, ja toisaalta luterilaisuuteen kuului keskeisenä osana esivallan kunnioittaminen.”

”Kritiikki Bobrikovin sensuuripolitiikkaa ja valtaoikeuksia kohtaan oli pääaiheena vuoden 1900 valtiopäivillä. Säädyt eivät kuitenkaan uskoneet, että yksimielinen kannatus paino-olojen vapauttamiselle etenisi, joten ne esittivät ainoastaan sanomalehtien lakkautuksen saattamista yleisten tuomioistuinten ratkaistavaksi. Tämäkään muutos ei toteutunut. Sensuuritoimien kohteeksi joutui esimerkiksi Helsingin Sanomien edeltäjä Päivälehti, jonka päätoimittajan paikalta Bobrikov erotti Eero Erkon.”

”Suomen kannalta ongelmallisia uutisaiheita olivat etenkin Unkarin kansannousu vuonna 1956 ja Berliinin kysymys, joka kärjistyi kaupungin jakaneen muurin rakentamiseen vuonna 1961. Suomen mediat yrittivät pitäytyä vain näiden tapahtumien uutisoinnissa ja välttää kommentoimasta niitä. Vasemmisto syytti Suomen tietotoimistoa sekä Yleisradiota toistuvasti sodanlietsonnasta. Erityisesti Yleisradion toivottiin olevan rauhan asialla sotaa vastaan, käytännössä siis Yhdysvaltoja ja NATOa vastaan.”

”Sodan jälkeen oli kielletty etenkin ennen sotaa tehtyjä elokuvia ja sodan aikana tehtyjä dokumenttielokuvia, koska ne eivät olleet hyväksi Suomen uusille idänsuhteille. Sama kohtalo oli myös Karjalaa ja etenkin Suur-Suomi-aatteen ytimessä ollutta Itä-Karjalaa kuvaavilla filmeillä. Elokuvateattereiden omistajat monesti myös ymmärsivät poliittisen tilanteen, eikä kaikkia elokuvia esitetty tai levitetty, vaikka ne olisivat sinällään olleet sallittuja.”

”Sananvapaus oli Suomessa muiden perusoikeuksien tapaan sivuroolissa ennen 1990-lukua. Perustuslakivaliokunta antoi 1980-luvulle saakka verraten vähän sananvapautta käsitteleviä lausuntoja, ja niinä harvoina kertoina se käsitteli pääasiassa lainsäätämisjärjestystä eli sitä, voidaanko laki säätää tavallisena lakina vai tuleeko se säätää perustuslainsäätämisjärjestyksessä.”

”Sananvapaus voi olla aate, historiallinen ideologia, ihmisoikeus ja perusoikeus, mutta todellisuudessa sananvapauden toteutumisen ratkaisevat perustuslakia alemmat säädökset ja yhteiskuntatodellisuus. Sananvapaus oli turvattu perusoikeutena Neuvostoliitossa, ja se löytyy myös esimerkiksi Pohjois-Korean perustuslaista. Todellisuudessa kukaan ei voine väittää, että sananvapaus olisi toteutunut näissä valtioissa.”