Erkki Meriluoto on 14 viime vuotta toiminut Iltalehdessä, viimeksi julkaisupäällikön tehtävässä, jossa hän on ollut vetämässä perinteisen iltapäivälehden muutosta monikanavaiseksi uutis- ja puheenaihepalveluksi.
”Olen päässyt tekemään Iltalehdessä oikeastaan kaikkea, mitä modernissa mediatalossa voi tehdä. Mahdollisuus tulla tekemään Seura-perheen brändejä on kuitenkin herättänyt minussa aivan uudenlaisen innon. Seura on lehti, jota meillä lapsuudenkodissa luettiin ja myöhemmin työelämässä siteerattiin viikoittain. On valtava kunnia päästä tutustumaan Seura-perheen tekijöihin ja hakea uutta kasvua yhdessä”, Erkki Meriluoma sanoo.