Donald Trump kehotti infossa Sauli Niinistöä pyytämään lisää kysymyksiä, jolloin STT:n avustaja Maria Annala rohkaistui nousemaan kysyjäksi. Mitä, haluatko antaa hänelle toisen kysymysvuoron, Trump ihmetteli. Ylen ulkomaantoimittaja Paula Vilén oli jo tehnyt oman kysymyksensä. ”Ei kyseessä on eri nainen, joka istuu hänen vieressään”, Niinistö vastasi toimittajakunnan hörähdellessä.
Sanavalmis Annala vastasi napakasti, että Suomessa on paljon blondinaisia ja teki kysymyksensä häkeltymättä. Sen jälkeen some repesi ja media nappasi tämän episodin tärkeimmäksi uutisaiheekseen. CNN juoksutti sivuillaan aiheesta videoklippiä, ja muut mediat seurasivat perässä, aina Ruotsia myöten.
Nato, kyberturvallisuus, kaupan edistämistoimet sekä Venäjä jäivät toisarvoisiksi lukuunottamatta Trumpin esilletuomia Hornet-kauppoja, joista tosin kohistiin vain Suomen mediassa, että sellaisia kauppoja ole kuulemma valmisteillakaan. (Kaikkihan sen tajuavat, että ovathan ne tietenkin valmisteilla, mutta niistä ei saisi hölistä ennen aikojaan, koska ruotsalaiset suuttuvat)
Mutta pääasiaan. ”Blonditoimittajamme” Annala ja Vilén saivat nyt sattuman oikusta sellaisen nosteen, että varmaan ovet avautuvat moneen paikkaan. Ainakin heidät tullaan muistamaan Trumpin blondeina pitkään. Pressitilaisuudet ovat arvaamattomia eikä käsikirjoitus joka kerta suinkaan pidä kutiaan.
Ruotsin TV:ssä naistoimittajat olivat uutisaiheena.
UK:ssa The Guardian nosti aiheen esiin.
Nyt aihe kantaa Suomessakin.
Me naiset uutisoi blonditoimittajista.
Yle myös kommentoi Vilénin tapausta jälkikäteen.
Lehdistötilaisuus litteroituna.