Kantelu kohdistui Yleisradion verkkosivuillaan 23.3. julkaisemaan juttuun ”Trump puolusti Ruotsi-puheitaan seuraavan päivän tapahtumilla – ”Ennustan asioita”. Juttu käsitteli Trumpin antamia ristiriitaisia lausuntoja ja sen pääpaino on kohua herättäneissä Ruotsi-lausunnoissa.
Kantelijan mukaan uutisessa esitettiin valheellinen väite, jota toimittaja ei korjannut kantelijan erillisestä maininnasta huolimatta. Kantelija kertoo viestittäneensä asiasta toimittaja Yrjö Kokkoselle itselleen, Atte Jääskeläiselle ja Ylen ohjelmapalautteeseen, mutta korjausta ei ole tehty viikon aikana.
Kantelijan mukaan toimittaja valheellisesti esitti presidentti Trumpin väittäneen, että Ted Cruzin isä olisi Lee Harvey Oswald. Tämä ei pitänyt paikkaansa. Kantelijan mukaan Trump on väittänyt – ilmeisesti epäluotettavaan lehtitietoon viitaten – että Cruzin isä olisi nähty Oswaldin seurassa.
Toimittaja Kokkonen mainitsi käyttäneensä lähteenään Time Magazinea. Kyseisessä lähteessä asia on oikein esitetty ja täten toimittaja myös viittaa valheellisesti lähteeseensä, JSN toteaa.
Ylen päätoimittaja Marit af Björkestenin mukaan kantelija on oikeassa väitteessään: Yle Uutisten jutussa oli virhe. Hänen mukaansa Yle Uutisissa ei virhettä huomattu, sillä muuten se olisi korjattu heti huomautushetkellä. Uutisen virhe huomattiin vasta kantelun saavuttua Ylen Uutis- ja ajankohtaistoimintaan, ja se korjattiin merkinnöin juttuun heti sen todennuksen jälkeen.