
Klaus Härö
Palkintoperustelut ovat seuraavat:
Klaus Härö on suhteellisen lyhyen uransa aikana osoittanut olevansa monipuolinen elokuvaohjaaja, hänen filmografiaansa mahtuu sekä dokumentti- että fiktioelokuvia. Nuoren ohjaajan kyvyt on huomattu kotimaamme lisäksi myös muissa Pohjoismaissa.
Klaus Härön ensimmäinen oppilastyö oli lastenelokuva. Tämän jälkeenkin hän on työskennellyt erityisesti lasten- ja nuortenelokuvan parissa ja saanut kohderyhmiltään tunnustusta. Nattflykt, Klaus Härön tutkintoelokuva Taideteollisesta korkeakoulusta, voitti lastenjuryn kunniamaininnan vuoden 2000 Berliinin elokuvajuhlilla.
Tunnetuin Klaus Härö on pitkästä elokuvastaan Näkymätön Elina, jonka tasosta ja poikkeuksellisuudesta ovat todisteena yhtäältä elokuvan saamat palkinnot ja kunniamaininnat ympäri maailmaa ja toisaalta sen katsojamäärän tasainen kasvaminen elokuvateattereissa ja koululaisesityksissä ympäri maatamme.
Näkymätön Elina toimii erinomaisena esimerkkinä muillekin elokuvantekijöille siitä, että lastenelokuvassa voi käsitellä vakavaa ja vaikeatakin aihetta tavalla, joka vetoaa hyvin monenikäisiin katsojiin. Näkymätön Elina on paitsi erinomainen lastenelokuva, myös erinomainen esimerkki toimivasta kansainvälisestä yhteistyöprojektista tuleville elokuvantekijöille.
Klaus Härö ansaitsee tunnustuksen sekä omistautumisestaan tärkeälle lastenkulttuurin saralle että monipuolisuudestaan, josta on hieno esimerkki dokumenttielokuva Statisti. Palkitsemalla Klaus Härö tuetaan nuorta kyvykästä taitelijaa, jolla on kokemusta myös kansainvälisestä yhteistyöstä, ja joka kykenee toimimaan luontevasti omalla kielellään sekä Suomessa että muualla Skandinaviassa.
Koreografi, professori Marjo Kuusela tunnetaan Suomen tanssielämän voimallisena vaikuttajana usean vuosikymmenen ajalta. Hänessä yhdistyvät tanssitaiteilijan moninaiset roolit tanssija-koreografina, taiteellisena johtajana, kouluttajana sekä tanssitaiteen tapahtumien alkuunpanijana. Nykyisessä työssään koreografian professorina Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteen laitoksella Kuusela on toiminut vuodesta 1996 alkaen.
Kuusela oli perustamassa maamme ensimmäisiä tanssiteattereita, tanssiteatteri Raatikon taiteellisena johtajana hän toimi 1974-87. Tältä ajalta on mainittava Kuuselan koreografiat Työläisvaimo (1973) sekä Salka Valka (1977), joissa näkyi koreografin poikkeuksellinen draamallinen tanssitaiteen ilmaisukyky.
Pitkään uraan sisältyy mittava työ maamme eturivin koreografina nykytanssin, baletin, oopperan ja kansantanssinkin yhteyksissä. Kuuselan töitä on nähty niin Suomen Kansallisoopperassa (esim. Seitsemän veljestä 1980 ja 1992), Helsingin Kaupunginteatterissa kuin nuorten harrastajienkin esittäminä eri puolilla Suomea. Hänen poikkeuksellisen lavea toiminta-alueensa yli tanssin rajojen on ollut esimerkillistä nuoremmille tekijöille ja vaikuttanut suuresti mm. nykykansantanssin kehittymiseen Suomessa.
Pyhäjärven Täydenkuun Tanssit -festivaalin taiteellinen johto oli Marjo Kuuselan käsissä 1992–94. Festivaalista on sittemmin kasvanut yksi merkittävimmistä foorumeista Suomen nykytanssin kentällä. Uusin Marjo Kuuselan energiasta versonut tanssitapahtuma on Billnäs – Päivä Tanssia. Kuuselan toimintaan kuuluu myös mittava määrä alansa keskeisiä luottamustoimia.
Pan sonic on Mika Vainion ja Ilpo Väisäsen muodostama elektronisen musiikin ja kokeellisen äänitaiteen duo, joka on niittänyt kansainvälistä mainetta jo toista vuosikymmentä. Kotimaassa Pan sonic on alan piireissä klassikko. Se edustaa ehkä puhtaimmillaan elektronisen ja monitaiteellisen musiikin “Pohjoisen soundia,” josta on muodostunut kansainvälinen ilmiö.
Pan sonicin taustalla on pitkäjänteinen, omaan tekemiseen ja tyyliin uskova kahden yksilön yhteistyö vuodesta 1993 lähtien. Taustalla on Turun elektronisen musiikin 1990-luku, jossa tekno, performanssi ja minimalistinen soundi kohtasivat. Sekä Väisänen että Vainio kuuluivat Hyperdelic Housers -ryhmään, jonka kantavana hahmona ollut Tommi Grönlund perusti Sähkö Recordings -levymerkin. Pan sonic, alkuperäiseltä nimeltään Panasonic, on Sähkö-yhtiön tunnetuin ryhmä. Vuonna 1995 Pan sonic alkoi julkaista äänitteitään brittiläisellä Muten Blast First levymerkillä tuloksena mm. Vakio (1995), Kulma (1997), A (1999) ja Aaltopiiri (2001).
Tänä vuonna Pan sonic julkaisi neljän CD:n laajuisen suurteoksen Kesto. Tämän vuoden esiintymisiin kuuluvat mm. Berliinin Biennale, Tampereen Biennale ja arvostetun brittiläisen musiikkilehden Wiren konsertit Skotlannissa. Tällä hetkellä Vainio asuu Berliinissä ja Väisänen Barcelonassa. Kotimaassa Pan sonic esiintyy sekä elektronisen musiikin erityistapahtumissa sekä nykytaiteen tapahtumissa esimerkiksi Kiasmassa. Parhaimmillaan Pan sonic onkin live-esiintymisissään; silloin elektroniset äänikokeilut yhdistyvät fyysiseen kokemukseen äänen aaltopituuksien äärirajoilla.