Digitaalisuuteen panostava I-Mediat lähtee mukaan kehittämään vaikuttajamarkkinoinnin liiketoimintaa. Somessa.comilla on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista vaikuttajaverkostoista, jonka listoilla on tuhansia suomen- ja ruotsinkielisiä somevaikuttajia. Vaikuttajaverkostot tavoittavat miljoonia seuraajia blogien lisäksi lukuisissa somekanavissa, kuten Instagram, TikTok, Youtube.
Mediakäyttäytyminen ja sen myötä myös markkinointi on muuttunut huomattavasti. Vaikuttajien eli eri kohderyhmiä puhuttelevien media- ja somepersoonien käyttö yritysten ja brändien markkinoinnissa on kasvanut merkittävästi ja monet trendit povaavatkin vaikuttajamarkkinoinnin läpimurron tapahtuvan tulevien vuosien aikana. ”Vaikuttajamarkkinointi on kasvamassa merkittäväksi osaksi yritysten strategista markkinointiviestintää. Yhä useammat yritykset ovat kyenneet tehostamaan tuote- ja palvelumarkkinointiaan vaikuttajien kautta. Kaupan myötä laajennamme entisestään markkinointipalveluidemme valikoimaa. Kasvoimme oman toiminta-alueemme kattavimmaksi markkinointikumppaniksi”, sanoo I-Medioiden liiketoimintajohtaja Jarno Puutio.
Yrityskaupalla ei arvioida olevan olennaista vaikutusta konsernin vuoden 2019 liikevaihtoon ja tulokseen.