”Itse rohkenen väittää, että vuonna 2019 Facebookista tulee eläkeläisten kirpputorialusta. Teinejä ja nuoria ei Facebookissa näy”, Ahosniemi kirjoittaa.
”Vaikka Facebook on globaalissakin mittakaavassa mammuttimainen, mikään ei pelasta sitä markkinatalouden mahtavimmalta voimalta eli kuluttajien valinnalta.
Jos ihmiset kääntävät selkänsä Facebookille, käyttäjien virta ulos palvelusta skaalautuu yhtä nopeasti kuin yhtiö kasvoi nykyiseen kokoonsa.
Näin on käynyt monelle jättiläiselle aiemminkin, vaikkapa Nokian matkapuhelinliiketoiminnalle. Kuluttajien valinta on kuin tsunami, joka tulee ja iskee. Asiakkaan päätökselle yritys ei mahda mitään. Tulee uusia, eettisempiä ja tietoturvallisempia palveluita.”