Merja Ylä-Anttilalla on vankka, yli kolmenkymmenen vuoden kokemus media-alalta.

Ylä-Anttila on työskennellyt vuodesta 2001 lähtien MTV:n uutisten vastaavana päätoimittajana ja viimeiset kolme vuotta Bonnier Broadcastingin tytäryhtiön Mediahub Helsinki Oy:n toimitusjohtajana. Viime vuosina hän on johtanut menestyksekkäästi useita vaativia uudistus- ja muutoshankkeita media-alalla.

Yhtiön hallitus korosti toimitusjohtajan valinnassa Ylä-Anttilan pitkää johtajakokemusta sekä vahvaa näkemystä media-alalta.

Ylen hallitus käynnisti uuden toimitusjohtajan haun tammikuussa, kun Lauri Kivinen ilmoitti jättävänsä yhtiön tämän vuoden aikana. Ylen toimitusjohtajaa haettiin ensimmäistä kertaa suorahaun lisäksi myös avoimella haulla. Lauri Kivinen jatkaa toimitusjohtajana elokuun 2018 loppuun.