Bob the Robotin ja Viestintätoimisto Manifeston suunnittelema ja toteuttama kampanja #IAMTOMOFFINLAND on valittu 750 muun työn joukosta eurooppalaisen Digital Communications Awards -kilpailun shortlistalle.
Bob the Robotin luova suunnittelija Henri Haka kertoo, että #IAMTOMOFFINLAND-kampanja koostui keinoista ilmaista kannatustaan elokuvan arvoille.
– Kampanjalle luotiin vahva alku lanseeraamalla 20 julkisuuden henkilön Tom of Finland -henkiset studiokuvat. Sekä valokuvatut että tuotantotiimi osallistuivat projektiin pro bonona, koska kukin halusi antaa vilpittömän tukensa elokuvan teemoille – rohkeudelle, rakkaudelle ja vapaudelle. Kampanjan toisessa vaiheessa julkaistiin mobiilissa toimiva kuvageneraattori, jolla kuluttajat pystyivät luomaan omia Tom of Finland -profiilikuvia. Kolmannessa vaiheessa kuluttajien käyttöön lanseerattiin rohkeat Tom of Finland -emojit. Samanaikaisesti Tom of Finland -pääemoji lanseerattiin osana ulkoministeriön virallista Suomi-emojikokoelmaa, Haka avaa.
Tuloksena yli 150 000 profiilikuvaa ja lähes 300 mediaosumaa
Kampanjan tavoitteena oli lisätä Tom of Finland -elokuvan näkyvyttää, kasvattaa kiinnostusta elokuvaa kohtaan sekä aktivoida kuluttajia ottamaan kantaa elokuvan arvoihin: rohkeus, rakkaus ja vapaus.
– Tavoitteissa onnistuttiin yli odotusten. Kuvageneraattorissa luotiin yli 150 000 Tom of Finland -profiilikuvaa, mikä on valtavan iso määrä millä tahansa mittapuulla mitattuna. Kuvia tehtiin runsaasti myös Suomen rajojen ulkopuolella siitä huolimatta, että käyttöliittymä oli vain suomenkielinen, kertoo Haka.
– Myös PR:n kannalta #IAMTOMOFFINLAND-kampanja oli menestys. Kampanjan tueksi laadittiin viestintäsuunnitelma, jonka myötä onnistuimme luomaan valtakunnallisesti lähes 300 mediaosumaa. Laaja medianäkyvyys kampanjan ympärillä lisäsi elokuvan kiinnostavuutta juuri ensi-illan alla, sanoo Manifeston asiakkuusjohtaja Jonna Varhama.
Tom of Finland -elokuva ylitti 100 000 katsojan rajan Suomessa, ja on kuluvan vuoden toiseksi eniten katsottu kotimainen elokuva. Amnesty Internationalin Suomen osasto nimitti elokuvan ja sen ympärillä tehdyn PR-työn ihmisoikeusteoksi.
Digital Communications Awards 2017 -palkinnot jaetaan Berliinissä syyskuussa
Hakan ja Varhaman mielestä tunnustus kansainvälisesti arvostetussa viestintäkilpailussa on upea asia, varsinkin kun Tom of Finland -elokuvan ja sen arvojen puheenaiheeksi nostaminen oli koko kampanjan lähtökohtana.
– Sekä Bob the Robot että Manifesto ovat ansainneet tämän. Heidän ammattimainen työn jälki ja tulokset puhuvat puolestaan, ja tekisin mielelläni yhteistyötä heidän kanssaan myös tulevissa projekteissa, sanoo Helsinki Filmin toimitusjohtaja ja Tom of Finland -elokuvan tuottaja Annika Sucksdorff.
Bob the Robotin ja Manifeston edustajat esittelevät kilpailutyön tuomaristolle Berliinissä 29. syyskuuta. Kilpailu ratkeaa palkintojenjakotilaisuudessa samana iltana.
Digital Communication Awards -kilpailu palkitsee vuosittain Euroopan parhaat digitaalisen viestinnän projektit, kampanjat ja innovaatiot. Vuonna 2011 perustetun kilpailun järjestää Quadriga University of Applied Sciences ja kilpailun tuomaristoon kuuluu viestinnän ammattilaisia kaikkialta Euroopasta.