Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on jakanut kahdeksan tiedonjulkistamisen valtionpalkintoa esimerkillisestä tiedonjulkistamistyöstä. Palkintojuhla järjestettiin torstaina 16. syyskuuta Kansallisarkistossa.
Palkintojen saajat heijastavat erityisesti koronakriisin esille nostamia teemoja, kuten huolta nuorten hyvinvoinnista ja mielenterveydestä. Palkituissa on poikkeuksellisen paljon nuoria tekijöitä, nuorten maailmaa kuvaavia teoksia ja tiedonjulkistamisen tapoja, joissa nuorilla on aktiivinen rooli. Korona-aika on korostanut myös luotettavan terveys- ja hyvinvointitiedon tärkeyttä.
– Kuluva vuosi 2021 antaa erinomaiset puitteet tiedonjulkistamisen juhlistamiselle. Yhteiskuntamme alkaa pikkuhiljaa avautumaan maailmanlaajuisen koronapandemian jälkeen, kiitos tutkitun tiedon ja sen avulla kehitettyjen koronarokotteiden. Vietämme myös tutkitun tiedon teemavuotta. Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto muistuttaa, miten tärkeää on, että tutkitusta tiedosta viestitään tehokkaasti ja tieto saavuttaa tarvitsijansa, ministeri Antti Kurvinen sanoi.
Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan esityksestä vuosittain tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot merkittävästä ajankohtaisesta tai esimerkillisestä ja pitkäjänteisestä tiedonjulkistamistyöstä. Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta on OKM:n asiantuntijaelin, joka seuraa tieteen, taiteen ja tekniikan eri alojen saavutuksia Suomessa ja ulkomailla.
Gutsy Go – Make Peace Visible -hankkeen palkinto on suuruudeltaan 20 000 euroa. Muut palkinnot ovat suuruudeltaan 15 000 euroa. Työryhmissä palkintosumma jaetaan tasan saajien kanssa.
Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot 2021
Hallituksen puheenjohtaja, vastaava tuottaja Aram Aflatuni, kouluttaja Pedram Aflatuni ja toiminnanjohtaja Veera Ikonen nuorten osallisuutta ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta edistävästä Gutsy Go – Make Peace Visible -hankkeesta
Gutsy Go kouluttaa nuoria luomaan ratkaisuja oman lähiympäristönsä ongelmiin ja viestimään niistä vaikuttavasti. Toiminnallaan se lisää nuorten hyvinvointia ja kokemusta osallisuudesta. Samalla se tarjoaa kokemuksia erilaisten ihmisten kohtaamisesta, tiimityöstä, ongelmien ratkaisusta ja median käytöstä.
Vuodesta 2016 lähtien toiminut Gutsy Go yhdistää uudella ja kiinnostavalla tavalla pedagogiikan, osallistavan nuorisotyön ja rauhantyön. Sen vaikuttavuutta lisää tehokas ja innovatiivinen median käyttö sekä yhteistyö erityisesti koulujen mutta myös Duodemicin, Nuorisotutkimusseuran ja Ylen kanssa.
Aram Aflatuni, Pedram Aflatuni ja Veera Ikonen ovat toimineet nuorten kanssa pitkään. Tämä kokemus näkyy Gutsy Go -hankkeessa. Toiminnan taustavoimana on käytännössä todettu havainto, kuinka osallisuus ja yhteisöllisyys syntyvät toiminnasta toisten parhaaksi. Kun saadaan kosketus yksilön jaloon puoleen, nuoren huomio siirtyy itsestä ulospäin, yhteisöön. Gutsy Go saa nuoret kokemaan, että heitä tarvitaan. Hanke tavoittaa nuoret siellä, missä he viettävät aikaansa eli koulussa ja sosiaalisessa mediassa.
Tiedonjulkistamisen näkökulmasta on tärkeää, että Gutsy Go haastaa nuoria ottamaan itse selvää asioista, kehittämään ratkaisuja arkisiin ongelmiin ja viestimään niistä tehokkaasti.
Filosofian tohtori, dosentti Marke Ahonen teoksesta Oopiumia ja ajatusharjoituksia - Kirjoituksia antiikin lääketieteestä ja filosofiasta (Gaudeamus)
Marke Ahosen kirja kertoo antiikin ajan lääkärien ja filosofien suhtautumisesta sairauksiin. Antiikin aikana lääkärit saattoivat olla filosofeja ja filosofit lääkäreitä. Lääkärit lääkitsivät ruumiin vaivoja oopiumilla. Filosofit puolestaan hoitivat mielen sairauksia ajatusharjoituksilla. Tämä heijastuu Ahosen teoksen nimessä Oopiumia ja ajatusharjoituksia.
Teos etenee yksittäisten sairauksien ja potilastapauksien kautta. Kirja muistuttaa länsimaisen lääketieteen ja filosofian lähes 3 000-vuotisesta yhteydestä. Ahosen teos panee pohtimaan lääketieteen ja filosofian eroja nykyisissä mindfullnesissa ja hyvinvointivalmennuksessa.
Antiikin ja nykyajan lääketieteessä Ahonen näkee enemmän eroja kuin yhtäläisyyksiä. Antiikissa esimerkiksi vesikauhua hoidettiin kauhistuttavilla tavoilla. Korona-ajassamme Ahosen kirja muistuttaa antiikin tappavista ruttoepidemioista. Lääkitys ei auttanut, koska taudinaiheuttajia ei tunnettu.
Osa antiikin ajan terveyskeskusteluista jatkuu tänä päivänä. Esimerkiksi filosofi Seneca uskoi elävänsä elämäntapasairauksien kulta-aikaa, kun hän katsoi velttojen ja nautinnonhaluisten ihmisten tapoja.
Melankoliaa puolestaan pidettiin antiikissa sairautena, joka vaatii hoitoa. Toisaalta se osattiin nähdä myös poikkeavana ominaisuutena, jota ei tarvitse korjata.
Ahonen tuntee antiikin alkuperäiset lähteet, hän oikoo väärintulkintoja ja tarjoilee tietonsa sopivasti sulateltuna ja sujuvalukuisena tekstinä.
Filosofian maisteri Anne Bergman ja filosofian tohtori Carola Ekrem teoksesta Stora finlandssvenska festboken (Svenska litteratursällskapet)
Ihmisen elämä ei ole vain arkea: vuodenkiertoamme rytmittävät monet juhlapäivät ja -tilanteet. Juhlimme kaikki hieman eri tavoin, eri juhlahetkiä painottaen, omista tavoistamme, arvoistamme ja perinteistämme riippuen.
Juhlatapojen ja -perinteiden asiantuntijat, folkloristit Anne Bergman ja Carola Ekrem ovat tehneet merkittävän työn kootessaan moninaisista arkistolähteistä ennennäkemättömän laajan, monipuolisen ja kiehtovan esityksen tapakulttuurimme tärkeästä osasta, juhlista. Tarkkanäköiset kirjoittajat tarjoilevat lukijalle upean kattauksen juhlaperinteistämme, jotka kertovat, keitä me olemme ja mitä arvostamme.
Juhlaperinteet eivät elä itsestään, vaan niiden ylläpitäminen on tietoinen päätös. Uudelleentulkinta ja -luominen ovat välttämättömiä perinteiden säilymiselle elävinä. Stora finlandssvenska festboken kartoittaa ja kertoo, miten ja miksi Suomessa on vietetty juhlapäiviä ja elämän tärkeitä riittejä menneiltä vuosisadoilta nykypäivään. Tämä on merkittävää tiedonjulkistamista.
Festboken ei anna valmiita vastauksia tai julista tiettyjä käytäntöjä oikeiksi. Se synnyttää lukijalle riemastuttavia ahaa-elämyksiä ja pakottaa arvioimaan omia tapoja ja valintoja. Kirjan nimessäkin mainittu ”suomenruotsalaisuus” on laajan teeman onnistunut rajaus, joka ei kuitenkaan sääntele lukija- ja käyttäjäkuntaa mitenkään: teos on kiinnostava kenelle tahansa.
Tapakulttuuri on aina ajankohtaista. Juhlatapoihin kiteytyy ihmiselämän koko kirjo, monikulttuuriset ja -ajalliset yhteydet, tiedostamattomat käsitykset ja tottumukset, jotka kertovat meistä enemmän kuin arvaammekaan. Juhlat liittävät meidät konkreettisesti osaksi itseämme suurempaa jatkumoa.
Siinä on syytä juhlaan – skål!
(Haluamme kiittää kulttuuriteosta myös Svenska litteratursällskapetia, joka on julkaissut teoksen verkkosivuillaan ladattavaksi maksutta.)
Toimittaja, tietokirjailija Susan Heikkinen teoksesta Pullopostia Seilin saarelta – Potilas numero 43 (SKS Kirjat)
Pullopostia Seilin saarelta kuvaa Saima Rahkosen kohtalon suurperolaisesta itsellisen tyttärestä mielenterveyskroonikoksi. Saima yritti kaksikymmenvuotiaana surmata työtoverinsa ja vietti loppuelämänsä mielisairaaloissa. Kaikkiaan viitisentoista vuotta kului Seilin saarella, jonne hän viimeisinä vuosinaan kätki paperilapuille kirjoittamiaan viestejä. Laput löytyivät yli 50 vuotta myöhemmin. Toimittaja Susan Heikkinen selvitti viestien tarinan ensin Suomen Kuvalehden artikkeliksi ja lopulta kirjaksi.
Kirjailija punoo Saiman elämäntarinaa laajalti keräämistään arkistolähteistä. Hän kertoo pyrkineensä luomaan ehjän kertomuksen, mutta myös huomauttamaan, milloin tapahtumien kulku on vain valistuneesti arvattu. ”Siksi läpi kirjan seikkailevat nuo epävarmuuden seitsemän sisarta: kai, kenties, lie, tuskin, tokko, arvatenkin ja ehkä.” Epävarmuudet eivät rampauta kerrontaa, joka soljuu sujuvasti läpi kirjan. Lukija on koko ajan selvillä siitä, kummalla puolella faktan ja fiktion rajaa seistään.
Yksityisen, sukunsa unohtaman naisen tarinan rinnalla kulkee koko ajan yleinen: Suomen mielisairaanhoidon kehitys. Mielisairaanhoito otti isoja harppauksia pian Saiman kuoleman jälkeen, ja tänä päivänä hänen tarinansa olisikin todennäköisesti hyvin toisenlainen. Näin teos kertoo myös nykyaikaisen mielenterveystyön merkityksestä.
Filosofian tohtori, dosentti Marko Juntunen teoksesta Matkalla islamilaisessa Suomessa (Vastapaino)
Lähiöt ovat melko uusi ilmiö suomalaisissa kaupungeissa. Ne ovat olleet sekä maaltamuuton että maahanmuuton näyttämöitä. Lähiö havainnollistaa hyvin viime vuosikymmenten nopeita ja vahvoja tunteita herättäneitä muutoksia.
Teos Matkalla islamilaisessa Suomessa kuvaa Turun Varissuon monikulttuurista arkea. Lähiöillä ja islamilaisella Suomella on paljon tarinoita, paljon ristiriitoja ja paljon annettavaa: teos antaa äänen lähiöille ja niiden asukkaille. Ilmiöt, jotka näkyvät Varissuolla, tapahtuvat myös muissa kaupungeissa ja lähiöissä, joissa muslimiväestö on kasvanut.
Teoksen kirjoittaja Marko Juntunen on Lähi-idän ja islamin tutkimuksen dosentti Helsingin yliopistossa. Juntunen on myös arabian kielen kääntäjä ja tulkki. Hän on havainnoinut Varissuota, ”Vakkea”, jo pitkään.
Tiedonjulkistamisen kannalta on tärkeää, että tietokirja perustuu pitkäaikaiseen ja perusteelliseen tieteelliseen tutkimukseen. Tekijän syvä perehtyneisyys eri kulttuureihin mahdollistaa sujuvan siirtymisen Varissuon lähiön arjesta globaaleihin ongelmiin.
Punnittu tieto lähiöiden historiasta ja niiden asukkaista luo edellytyksiä parempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja auttaa lukijaa muodostamaan oman käsityksensä islamista osana monikulttuurista Suomea.
Ohjaaja Sami Kieksi syrjään jääneiden äänen tavoittamisesta dokumenttielokuvan keinoin
Sami Kieksi on tehnyt useita dokumenttielokuvia. Aiheet ovat arkisia: velkaantuminen, kiusaaminen, tietokonepeleihin koukuttuminen ja moottoreiden rassaaminen. Kaikissa niissä tavoitteena on antaa ääni niille, joilla sitä ei muuten yhteiskunnassa ole. Dokumentit onnistuvat purkamaan ennakkoluuloja ja stereotypioita: elämä on monisyisempi kuin päältä katsoen luulisi.
Vuonna 2020 julkaistu Logged in -dokumenttisarja kertoo viidestä nuoresta miehestä ja heidän elämästään pelimaailmassa. Ohjaaja Sami Kieksi haluaa osoittaa, kuinka vaikeaa sosiaalisten suhteiden luominen ja yhteiskuntaan kiinnittyminen on.
Dokumenttisarja on tehty nimenomaan kuvattavia nuoria miehiä kuunnellen. Tavoitteena on oppia heiltä ja ymmärtää elämäntilanteiden ja valintojen moninaiset seuraukset ja vaikuttimet. Ohjelmassa ei osoitella sormella tai kommentoida ylhäältä päin.
Dokumentti on ajankohtainen ja kaunistelematon puheenvuoro syrjäytymisestä ja yhteiskunnan mahdollisuuksista tukea syrjään jääneitä. Sami Kieksi ei itse käytä sanaa “syrjäytynyt”. Ihmisten elämäntilanteet, ongelmat ja tarpeet ovat erilaiset sen mukaan, katsooko niitä ulkoa tai ylhäältä päin vai elääkö itse niiden keskellä. Yksilötarinoissa ei ole kyse vain yksittäisten ihmisten elämästä vaan laajemmin myös yhteiskunnallisista rakenteista ja käytänteistä.
Ohjaaja Sami Kieksi käyttää dokumenttielokuvaa keinona antaa ääni heille, jotka ovat jääneet syrjään. Samalla hän julkistaa tietoa, joka muuten jäisi varjoihin.
Lääkäri, professori Juhani Knuuti väsymättömästä työstä terveysvalistajana
Viestimet ja sosiaalinen media ovat tulvillaan erilaisia terveysväittämiä, joista osaan liittyy merkittävää kaupallista toimintaa. Muoti-ilmiöt, sosiaaliset verkostot ja aktiivisesti levitetyt harhakäsitykset vaikuttavat siihen, miten tulkitsemme terveydestä jaettua tietoa.
Professori Juhani Knuuti on Valtakunnallisen PET-keskuksen johtaja ja ylilääkäri Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Mittavan tieteellisen uransa ohella Knuuti on aktiivisesti tarttunut julkisuudessa esitettyihin virheellisiin terveysväittämiin. Kritiikkinsä hän on pohjannut tieteelliseen tutkimustietoon ja sen puuttumiseen. Tästä syystä hän itse joutunut arvostelun ja jopa painostuksen kohteeksi.
Knuuti käsittelee terveysväitteitä blogikirjoituksissa, lukuisissa esitelmissä ja on kirjoittanut aiheesta myös kattavan kirjan, Kauppatavarana terveys (Minerva 2020).
Knuutin toiminta vastuullisena terveysvalistajana on rakentanut muita viestintäyhteisöjä: Antidootti-blogiportaalin julkaisuja ohjaa sitoutuminen tutkittuun tietoon ja eettisiin sääntöihin. Lääketieteen opiskelijat ovat perustaneet Vastalääke-yhdistyksen, joka jatkaa tieteeseen perustuvan terveystiedon levittämistä
Professori Juhani Knuuti on toiminnassaan esimerkillisellä tavalla nostanut esille näyttöön perustuvan terveystiedon merkityksen, mikä auttaa kansalaisia selviytymään terveysväitteiden viidakossa.
Lääkäri Anni Saukkola työstään terveyttä koskevan tiedon julkistajana erityisesti nuorille sopivin tavoin
Anni Saukkola on lääkäri, joka on onnistunut laajentamaan omassa työssään tiedonjulkistamisen tapoja ja kanavia. Saukkola vie tietoa sinne missä ihmiset ovat, myös sosiaalisen median kanaviin. Saukkola jakaa suuren suosion lyhyessä ajassa saavuttaneella Instagram-tilillään tutkittua tietoa terveydestä. Hän nostaa esille etenkin sellaisia terveyttä koskevia aiheita, joihin liittyy paljon oletuksia ja uskomuksia.
Osana tutkitun tiedon julkistamista Saukkola rohkaisee ihmisiä pohtimaan, millaiseen tietoon he nojautuvat ja mistä lähteistä tietoa hakevat. Saukkola ei tyydy vain julkistamaan terveyttä koskevaa tietoa yksisuuntaisesti vaan asettuu avoimeen keskusteluun ihmisten kanssa sosiaalisen median kanavilla. Hän kertoo vaikeistakin asioista, kuten mielenterveydestä, selkokielisesti ja ymmärrettävästi.
Saukkolan kohdalla tiedonjulkistaminen yhdistyy vuoropuheluun, mikä kuluneen koronavuoden aikana on ollut erityisen tarpeellinen ja vastuullinen teko.
Anni Saukkola on uudemman sukupolven tiedon julkistaja, joka puhuttelee laajasti myös nuoria. Tällaisia monikanavaisesti ja dialogisesti toimivia tiedonjulkistamisen tekijöitä tarvitaan, jotta tutkittu tieto on mahdollisimman saavutettavaa ja kaikkien käytettävissä.