<- Back

Kaisa Ala-Laurila A-lehtien toimitusjohtajaksi

admin · Jun 15, 2017

”Olen valtavan innoissani uudesta tehtävästäni. Minulla on nyt ollut lähes vuosi aikaa perehtyä yhtiöön ja oppia tuntemaan se kunnolla. A-lehdet on energinen perheyritys, jolla on erinomaiset edellytykset kasvun rakentamiseen. A-lehdissä on aina panostettu ja panostetaan jatkossakin hyviin sisältöihin ja vahvoihin brändeihin, joiden ansiosta olemme vahvasti mukana verkkokaupan ja digitaalisten palveluiden kasvussa erityisesti asumisen, hyvinvoinnin ja tyttöjen kohderyhmissä. A-lehdissä on asiat hyvällä tolalla, miltä pohjalta on hienoa jatkaa”, A-lehtien uusi toimitusjohtaja Kaisa Ala-Laurila kertoo.

”Taloon tullessani tein omistajien kanssa määräaikaisen sopimuksen, jossa sovittiin A-lehtien strategian selkeyttämisestä, digitalisoinnista, uudelleen organisoitumisesta ja toiminnan tehostamisesta. Olemme yhdessä henkilöstön kanssa rakentaneet vankan pohjan konsernin tulevaisuudelle. A-lehtien talous on hyvässä kunnossa, digiliiketoiminnan sekä verkkokaupan osuus konsernin liikevaihdosta on merkittävä ja henkilöstö sitoutunutta. Siirrän viestikapulan Kaisalle hyvillä mielin ja jatkan itse vapaammalla tahdilla hallitusammattilaisena ja konsultointiin liittyvien toimeksiantojen kanssa”, toimitusjohtaja Juha Blomster sanoo.

”Juha on uudistanut A-lehtiä reippaasti ja saanut kehityksen oikeaan suuntaan ja nyt Kaisa voi lähteä rohkeasti kehittämään ja kasvattamaan yhtiötä tuoreella otteella. Kaisa aloitti meillä liiketoimintajohtajana syyskuussa 2016 ja hän on ottanut roolinsa haltuun nopeasti sekä näyttänyt, että hänellä on kaikki valmiudet toimitusjohtajaksi”, hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Lyytikäinen toteaa.