Poliitikot joutuvat pian tekemään ratkaisun kiistellystä Yle-maksusta. Vaikuttaa siltä, että eduskunta päättää asettaa Yle-maksun. Päätöksessä on kyse laajasta periaatteellisesta kannanotosta vapaaseen yhteiskuntaan, ei pelkästään Yleisradion kassan hoitamisesta.

Puolueilla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus kaapata mediavalta omiin käsiinsä valtiollisen tiedotusvälineen avulla. Vaikka vapaa media kovasti protestoi Ylen pakkoveroa vastaan, kansanedustajat tullenevat näillä näkymin hyväksymään mediamaksun. Tiedotusylivallan kaappaamiseen valtiolle on nyt liian houkutteleva tilaisuus.

Mediamurroksen seurauksena ansaintapohjainen media ei jatkossa mitenkään pysty kilpailemaan valtiollisen median kanssa, kun Ylen tilille lopsahtavat jokaiselta kotitaloudelta maksut riippumatta siitä, käyttävätkö he tätä palvelua vai eivät. Kun Yle voi pakkoverojen avulla satsata jopa 10-15 miljoonaa euroa vuodessa nettisivuston hoitamiseen, joutuvat kaupalliset mediat mainosrahoitteisesti pyrkimään vastaavaan. Tällä hetkellä ei ole näköpiirissä, että sanomalehtien nettisivustot olisivat edes lähellä kannattavuusrajaa, joten Ylen nettisivusto tappaa jopa Helsingin Sanomien sivustot.

Printtimedia on kulkemassa hautaan kaikkialla, joten suomalaisten ankeana kohtalona on alistua seuraamaan valtion tiedotuskanavaa. Jos Yle saa vapaasti viedä taloudelliset toiminnan edellytykset lehtitalojen nettisivustoilta, jää jäljelle vain yksi pääkanava, jota puoluepamput hallitsevat. Valtion kontrolloimassa mediassa ei aina osaa erottaa, mikä on riippumatonta journalismia ja mikä poliittista indoktrinaatiota.

Kansalainen on jatkossa perin heikossa asemassa. Yleisöllä ei luonnollisesti ole minkäänlaisia mahdollisuuksia kuluttajansuojaan, vaan maksu on maksettava, vaikka Yle työntäisi täyttä sontaa tuutin täydeltä.

Yle-maksu on diktatorinen keino hallita tiedonvälitystä. Suomi on menossa pelättyyn orwellilaiseen yhteiskuntaan, jossa valtion näkymätön käsi ohjaa, mitä manipulaatiota meidän tajuntaamme syötetään. Yle-maksu on periaatteellisesti täysin väärä keino demokratiassa.

On selvää, että Yleisradion nettipalveluita käyttävät sellaisetkin, jotka eivät katso esimerikiksi televisiota. Joka tapauksessa kansalaiset kuluttavat Ylen palveluita eri tavalla ja eri määrin. Sen vuoksikin tasamaksuna perittävä vero on epäoikeudenmukainen.

Jos valtio haluaa ylläpitää omaa tiedotusvälinettään, se tulisi rahoittaa valtion budjetin kautta kuten muutkin valtiolliset laitokset. Näin Yleisradion toiminta olisi perusteltavissa yleishyödyllisenä sivistävänä palveluna, josta kukin voi nauttia halujensa mukaan.

Turun Sanomien ex-päätoimittaja Ari Valjakka ihmettelee sanomalehti Kalevassa 17. syyskuuta 2009, etteivät poliitikot ymmärrä olla huolissaan edes oman vaalipiirinsä lehdistön tulevaisuudesta suomalaisessa demokratiassa. Niin, missähän aikovat Pohjanmaan keskustalaiset jatkossa saada äänensä kuuluviin, kun Ilkka-lehti on saateltu haudan lepoon?

Toivoa on jäljellä

Kriittisiä äänenpainoja Yle-maksua vastaan onneksi kuulee kokoomuksesta ja nyt myös keskustan nuorisosiivestä. Maailmassa on vielä toivoa jäljellä, kun eräät rohkeat vaalivat sananvapautta sekä arvostavat riippumatonta ja moniarvoista viestintäkulttuuria. Ilman monipuolista mediaa ei ole demokratiaakaan, saati yksilön vapautta.

Toivottavasti riippumaton media jaksaa painostaa poliitikkoja tekemästä tyhmyyttä, vaikka kuinka herkullinen tilanne olisikin mediavallan kaappaamiseen.

Sellaisissa vapaissa maissa, kuten Yhdysvalloissa, joissa valtio ei pyri kahlitsemaan mediaa tai kaappaamaan sitä haltuunsa, myös moniarvoinen media tulee säilymään. Se on yksilön etu, ja sen seurauksena myös yhteiskunnan etu.