Nokian ja Siemensin verkkotuotannon yhdistäminen on kokenut ikävän kolauksen, kun paljastui, että Siemensin johtoa epäillään jopa 420 miljoonan euron lahjuksien myöntämisestä nigerialaisille kauppakumppaneille. Siemens on jo ilmoittanut kirjaavansa nämä tulokseen, joten siitä voinee päätellä, että rikkeet ovat todellisia.

Ilmitullut asia on mitä suurimmassa määrin tiedotukseen ja yritysviestintään liittyvä ongelma. Uutisen julkistivat saksalaiset mediat, jotka kertoivat poliisikuulustelujen käynnistyneen. Sen seurauksena Siemensin tiedotusyksikkö julkaisi kaksi tiedotetta parin viikon välein, joissa syy vieritettiin kuuden entisen ja nykyisen työntekijän niskoille. Yhtiön pääjohtaja Klaus Kleinfeld, ilmoitti, että yhtiö on vain todistaja, ei epäilty. Samalla hän kertoi, että Siemensillä on liiketoimintaohjeisto, jonka rikkomisesta seuraa rangaistus. Hän syytti suoraan alaisiaan satojen miljoonien eurojen lahjusten jakamisesta.

Voidaan kysyä, kuinka moni toimittaja ja analyytikko uskoo, että yhtiön ylin johto ei ole tietoinen, mihin yhtiön muu johto pulittaa 420 miljoonaa euroa yhtiön kassasta. Siemensin tapauksessa tiedotuksellisesti synnytetään epäuskottava mielikuva johdon toimista. On ihmeellistä, että Siemensin tiedotus haksahtaa näin halpaan ansaan.

Myös Nokia toimi tiedotuksessaan epäammattimaisesti, kun se ilmoitti viime sunnuntaina lehdistölle, että ”yhdistysmissuunnittelu jatkuu entiseen malliin ja lehtihuhuja ei kommentoida”. Miten voi samaan aikaan väittää, ettei kommentoi, ja kuitenkin kommentoi? Nokian tiedotus loi tällä epäloogisella lausunnollaan epämääräisen mielikuvan sijoittajille ja toimittajille sekä yleisölle. Niinpä ei ole ihme, että muutamaa päivää myöhemmin Nokia joutuikin toteamaan julkisesti, että yhdistysmisneuvottelut siirtyvät ainakin kolmella kuukaudella.

Mitä olisi pitänyt tehdä? Vanha viisaus kuuluu: Jos mikään muu ei auta, kannattaa kokeilla totuutta. Kummankin yhtiön tiedotuksen olisi pitänyt kertoa vain totuus asiasta, eli sen että ”asiaa selvitetään” eikä hairahtua selittämään sekavia, puolustelemaan ja syyttämään, koska tämä tie vie aina kiville. Sitä paitsi tiedottajat rikkoivat tässä tapauksessa tiedottajien kansainvälisesti hyväksyttyjä eettisiä ohjeita, joissa ykskantaan todetaan, että tiedottajien on noudatettava rehellisyyttä ja totuudenmukaisuutta. Jos he havaitsevat, että heidän esimiehensä ei erota oikeaa väärästä, asiasta on huomautettava esimiehelle. Asiantuntijan velvollisuutena on valistaa yhtiön johtoa, että epäeettinen tiedotus on yrityksen etujen vastaista ja tuhoaa sen omaisuutta.

Tapaus Nokia ja Siemens jatkuu vielä pitkään, ja on kiinnostavaa nähdä, miten yhtiöiden tiedotusosastot pystyvät prosessin hallitsemaan yrityksen kannalta positiivisesti.