EU lausuu sanatarkasti seuraavaa:

”Täsmällisesti määritellyn julkisen palvelun tehtävän antaminen virallisesti julkiselle yleisradioyhtiölle ei yksin riitä. Julkista palvelua on myös käytännössä tarjottava valtion ja kyseisen yrityksen välillä virallisesti vahvistetulla tavalla. Tästä syystä on tarpeen, että sopiva viranomainen tai nimetty toimielin valvoo palvelun tarjoamista. Tällaisen valvovan viranomaisen tai toimielimen tarve on ilmeinen silloin, kun toiminnanharjoittajalle asetetaan laatuvaatimuksia. Periaatteista ja suuntaviivoista yhteisön audiovisuaalipolitiikassa digitaaliaikana annetun komission tiedonannon(17) mukaan komissio ei kuitenkaan arvioi laatuvaatimusten täyttämistä vaan sen on voitava luottaa siihen, että jäsenvaltiot vastaavat asianmukaisesta valvonnasta.”

”Jäsenvaltion toimivaltaan kuuluu sen järjestelyn valitseminen, jolla varmistetaan julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisen tehokas valvonta. Tällainen toimielin on tehokas vain, jos se on riippumaton julkisen palvelun tehtävän saaneesta yrityksestä.”

Mitä EU tarkoittaa?

Ylläkuvattu EU:n teksti tarkoittaa, että Suomen eduskunta voi itsenäisesti päättää miten riippumaton valvonta järjestetään. Asia saa varsin poliittisen luonteen tämän takia. Syntyy tiukka kädenvääntö, kuka lopulta pääsee Yleä valvomaan.

Koska Yleisradio on eduskunnan alaisuudessa toimiva, valtion omistama osakeyhtiö, eivät valtion edustajat voi toimia puolueettomasti valvontaelimessä. Kansanedustaja tai ministeriön virkamies ei voi olla yhtäaikaa ulkopuolinen riippumaton valvoja ja samalla päättämässä omistajana yhtiön toiminnasta.

Yleisradion hallintoneuvosto on kaikkea muuta kuin riippumaton. Myös ministeriöiden virkamiehistä koostuva sihteeristö, mitä kansanedustaja Mika Lintilä (kesk.) ehdottaa, toimii vain omistajan eli valtion puolestapuhujana.

Riippumaton valvontaelin saa EU:n kannanoton perusteella valvoa ainoastaan toiminnan laatua julkisen palvelun kannalta eikä varsinaista toiminnan liiketoiminnallista ja käytännöllistä harjoittamista, kuten nettiviestintää. Näin ollen valvojien tulee olla alansa parhaita viestinnän asiantuntijoita, jotka ymmärtävät laajasti mitä tarkoittaa yleishyödyllinen mediaviestintä julkisena palveluna.

Ketä sitten valvontaelimeen tulisi nimetä? Selvää on, että kilpailevien mediayhtiöiden edustajia ei saa päästää Yleisradion kabinetteihin vakoilemaan ja sotkemaan suunnitelmia. Myöskään Viestinnän Keskusliitto ei voi kuulua tähän joukkoon, koska sen intressit ovat kaupalliset, eivät julkisen palvelun tehtäviä.

Sopivimpia valvojia ovat yliopiston media-alan professorit, viestinnän tutkijat, eräiden kansalaisjärjestöjen edustajat, talousalan etujärjestöjen edustajat, muun kuin media-alan yritystoiminnan edustajat tai muutoin hyvää ja koeteltua kansalaiskuntoa osoittavat valistuneet kansalaiset. Heistä koottu valvontaelin pystyy riippumattomasti tarkkailemaan Yleisradion julkisen palvelun laatua.

Täytyy muistaa, että Yleisradio on osakeyhtiö, jossa yhtiökokous ja hallitus päättävät käytännön toimista, joten valvontaelin ei voi näihin asioihin puuttua konkreettisesti osakeyhtiölain takia.