Suurimmat kasvuprosentit kirjattiin natiivimainonnalle 30,6 % ja Facebook-mainonnalle 46,3 %.
Natiivimainonnan keinoin mainostajat tavoittelevat kuluttajalähtöisempää tapaa lähestyä yleisöjä mainosviesteillä. Tammi-kesäkuussa natiivimainontaan panostettiin 6,4 miljoonaa euroa.
Natiivimainonnan keinoin mainostajat tavoittelevat kuluttajalähtöisempää tapaa lähestyä yleisöjä mainosviesteillä. Tammi-kesäkuussa natiivimainontaan panostettiin 6,4 miljoonaa euroa.
Mediamainontaan kokonaispanostukset olivat tammi-kesäkuussa 540,5 miljoonaa euroa ja tässä oli edelleen lievää laskua, noin 3 %, verrattuna edellisvuoteen. Kokonaispanostuksissa tuntuu olevan vaikeaa päästä kasvukäyrälle ja vielä vaikeampi siellä on pysyä. Vuoden 2016 tammi-kesäkuun vertailujaksolla käytiin jo lupaavasti muutaman prosentin kasvussa, jota kuitenkaan ei ole onnistuttu saavuttamaan kuluvana vuonna.
Tammi-kesäkuun aikana mediapanostuksista 34 % päätyi printtimedioihin ja 61 % sähköisiin medioihin. Ulkomainonnan osuus on 5 %, josta myös iso osa on jo digitaalista
IAB Finland kerää haku-, Facebook- sekä YouTube-mainonnan panostukset kvartaaleittain ja täydentää näin Kantar TNS:n mainospanostusten kuukausiseurantaa jo kymmenettä vuotta.
”Markkinatiedon ja ajankohtaisten trenditietojen kerääminen ja raportointi on yksi IAB:n tärkeimmistä tehtävistä ja tästä toiminnasta monet tuntevat meidät parhaiten. Sivustoltamme löytyvät kvartaalitiedotteet ovat olleet alalla kovassa käytössä jo vuosien ajan”, toteaa 20-vuotisjuhlaansa syyskuussa viettävän IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takala.