Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

Verkkomainonta kasvoi eniten, radio vähiten

Uutiset, | torstaina 04.11.2004 - Paavo Vasala

Verkkomainonta on kasvanut Suomessa voimakkaimmin tammi-syyskuun aikana, 36,7 prosenttia. Alma Media Oyj:n julkistamassa osavuosikatsauksessa viitataan TNS-Gallupin selvitykseen, jossa todetaan, että television kasvu on ollut toiseksi suurinta, kuitenkin kaukana verkosta. TV-mainonnan kasvu on ollut 8,7 prosenttia.

Aikakauslehtimainonta on kasvanut viisi prosenttia, sanomalehdistö 3,9 prosenttia ja radio 3,2 prosenttia. Koko mediamainonta on kasvanut 5,1 prosenttia tammi-syyskuussa.

Alma kirjasi kolmannella neljänneksellä luokiteltujen internet-palvelujen myynnin kasvua 49 prosenttia.

Yhtiön mukaan mediamainonnan markkinatilanteessa ei ole tapahtunut viime kuukausina mitään merkittäviä muutoksia. Loppuvuoden näkymistä yhtiö kirjoittaa, että “kuluvaa vuotta on leimannut heikko näkyvyys jopa aivan lähikuukausien mediamyynnin kehityksen suhteen. Viimeinen neljännes ei tee poikkeusta tähän.”

Alma Media Oyj:n liikevaihto laski tammi-syyskuussa viisi miljoonaa euroa edellisvuodesta. Liikevaihto oli tänä vuonna 337,2 miljoonaa euroa ja vuotta aiemmin 342,2 miljoonaa euroa. Liikevoitto kasvoi vastaavana aikana 22,1 miljoonasta eurosta 28,7 miljoonaan euroon.


Paavo Vasala

Paavo Vasala on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri (tiedotusoppi) Tampereen Yliopistosta. Hän on työskennellyt toimittajana sanomalehti Kalevassa, kunnes perusti viestintätoimiston 1984. Hän on perustanut 1997 tiedotepalvelu Pressi.comin, jonka STT osti 2004. Hän on ollut perustajaosakas Liana Technologies Oy:ssä (ent. Koodiviidakko Oy), ja on myynyt osakkeensa Ilkka-Yhtymä Oyj:lle. Lisäksi hän on osakkaana muutamissa pienissä start-up -firmoissa.

Kommentointi

Et ole kirjautunut

Mikali haluat jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään

EIkö sinulla ole tunnusta? Rekisteröidy tästä


Nimi

Otsikko:

Kommentti: