Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

Talouselämä paljasti: Eero Lehti ja kumppanit bluffasivat Leijonankidassa

Uutiset, Media, | torstaina 13.12.2007 - Toimitus

Mediayrittäjänä toimiva Eero Lehti sijoitti todellisuudessa nolla euroa MTV3:n Leijonankita-ohjelmassa, vaikka katsojille kerrottiin, että hän olisi tehnyt peräti seitsemän sijoitusta lähes puolella miljoonalla eurolla. Talouselämä-lehti paljastaa, että koko ohjelma oli bluffia, jota jälkeenpäin kaunistellaan “viihteeksi”. Kesäkuussa filmatun päätösjakson 0,5 miljoonan sijoitussopimus oli kariutunut jo aikoja sitten, vaikka vielä marraskuun lopussa puristettiin komeasti kättä kaiken kansan edessä.

Kun Leijonan kita päättyi MTV3-kanavalla, kaikki näytti valheellisen hyvältä, Talouselämä kirjoittaa.

Viisi leijonaa oli lupautunut ohjelmasarjaan sillä ehdolla, että heillä olisi valmius sijoittaa bisnesideoihin yhteensä vähintään miljoona euroa. Leijonaa kohti tämä teki vähintään 200 000 euroa – edellyttäen, että ohjelmasarjan ideoissa olisi järkeä.

Leijonat tekivät sarjan aikana joko yksin tai erilaisina kimppoina 15 diiliä. Heidän rahapanostensa yhteissumma oli huikeat 1 822 000 euroa.

Esisopimusdiilien yhteenlasku varmistaa katsojalle välittyneen mielikuvan, että rohkeimpia diilintekijöitä olivat miesleijonat:

1. Toivo Sukari 665 833 euroa (11 diiliä)

2. Eero Lehti 442 500 euroa (7 diiliä)

3. Kyösti Kakkonen 442 500 euroa (samat 7 diiliä kuin Eero Lehdellä)

4. Lisa Sounio 139 333 euroa (7 diiliä)

5. Kaija Ward 131 833 euroa (4 diiliä)

Todellisuudessa sopimukset olivat vasta aiesopimuksia.

Talouselämälle bluffi valkeni Leijonan kidan päätösjakson jälkeisenä aamuna. Sarjan suurimman potin – 500 000 euroa – leijonilta napannut lahtelainen Mauno Keski-Luopa kuulosti vaisulta. Puhelun aikana selvisi, että Kyösti Kakkonen ja Eero Lehti olivat vetäytyneet kuningasdiilistä, joka olisi tuonut heille osakkuuden golfkenttien sähkökäyttöisen hoitokoneen kehittäjäyhtiöstä. Leijonien tilalle osakkaaksi oli suostunut kauppaneuvos Kari Hautanen, Talouselämä kirjoittaa.

Leijonat ovat peruneet diilejään

Peruttujen diilien joukossa ovat sarjan kolme suurinta esisopimusta eli 500 000 euroa Actioneco Oy:n golfkenttäparturiin, 350 000 euroa Nastamark Oy:n kompostoitavaan kukka-alustaan ja 250 000 euroa Kari Viherlahden esittelemään terveyttä vaalivaan suolahuoneeseen. Myös kaksi 100 000 euron aiesopimusta raukesi.

Toivo Sukarin mukaan suolahuone oli pelkkä tsoukki. “Vastapuoli ilmoitti heti ohjelman jälkeen, etteivät he jatka neuvotteluja kanssani. He olivat tulleet hakemaan tv-näkyvyyttä.”

Leijonien ainoa varma sijoitus on 60 000 euroa. Sillä summalla Maskun kalustetalon ja Ideaparkin isä Toivo Sukari sai 51 prosenttia sokean dekkarikirjailijan Teijo Romppaisen keksimästä Elämysten jäävuoresta.

Sukari on ainoa, joka voi edes teoriassa yltää 200 000 euron kokonaissijoitukseen. Lehti, Kakkonen, Sounio ja Ward ovat vielä puhtaasti nollilla.

Kauppalehden mukaan Lehteä itseään oli sumutettu ohjelmassa. Hän puolustautuu näin KL:ssä:

“Aiesopimusten joukossa oli useita tapauksia, joissa aluksi annetut faktat eivät pitäneet paikkaansa ja esille tuodut asiat eivät olleet tosia, Lehti vastaa sarjan tuotantoyhtiön tiedotteessa.

Jotkut yrittäjät muuttivat ehtojaan ja eräs vaati royalteja vaikka olimme sopimassa osakkuudesta yrityksessä. Taloushallinnon asiat, kirjanpito esimerkkinä, eivät olleet ajan tasalla eikä liiketoimintaan ryhdytty.”

Lue Talouselämän jutut aiheesta

Lue Kauppalehden juttu


Toimitus

Kommentointi

Et ole kirjautunut

Mikali haluat jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään

EIkö sinulla ole tunnusta? Rekisteröidy tästä


Nimi

Otsikko:

Kommentti: