Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

Musiikkia yli 3/4 kaupallisten radioiden ohjelmista

Uutiset, | tiistaina 19.04.2005 - Toimitus

Musiikin kokonaisosuus kaupallisten radioiden lähetysajasta oli viime vuonna edellisvuosien tasolla eli noin 77 %. Musiikin soittaminen maksaa niille Gramex- ja Teosto-korvauksina keskimäärin 12-15 % liikevaihdosta, Gramex tiedottaa.

Viime vuoden soitetuin kappale kaupallisissa radioissa oli Anastacian Left Outside Alone ja soitetuin kotimainen oli 9. sijalle yltänyt Egotripin Matkustaja. Tiedot perustuvat tekijänoikeusjärjestö Gramexin tilastoon, jonka perusteella jaetaan korvaukset muusikoille, laulajille ja äänitetuottajille.

Kotimaisen musiikin osuus kaupallisten radioiden soitoista kääntyi usean vuoden nousun jälkeen laskuun ja oli viime vuonna noin 39 %.

Ykköseksi noussut Anastacian Left Outside Alone soi vuoden aikana kaikkiaan 10.917 kertaa. Se saavutti ykkössijan sekä valtakunnallisissa/puolivaltakunnallisissa että paikallisradioissa. Muutoinkin ulkomaiset kappaleet hallitsivat listan kärkipäätä erityisesti varsinaisissa paikallisradioissa.

Soitetuin kotimainen kappale oli Egotripin Matkustaja (9.) ja toiseksi soitetuin Jonna Tervomaan Myöhemmin (13. sija). Kotimainen kärki erosi radiotyypeittäin: valtakunnallisten/puolivaltakunnallisten kotimainen ykkönen oli Jonna Tervomaan Myöhemmin ja paikallisradioiden Eppu Normaalin Suolaista sadetta. Koska Egotrippi sijoittui kummassakin ryhmässä hyvin, kokonaissoitoissa se ohitti nämä kaksi.

Radiotyypeittäin eroja on myös siinä, paljonko musiikki painottui kotimaiseen. Valtakunnallisissa ja puolivaltakunnallisissa radioissa kymmenen soitetuimman kappaleen kärkeen mahtui neljä kotimaista, mutta paikallisradioissa ei yhtään.

Tässä julkistettavaa vertailua varten kappaleet tutkittiin erikseen valtakunnallisten/puolivaltakunnallisten ja paikallisradioiden osalta. Valtakunnallisiin/puolivaltakunnallisiin luetaan Radio Nova, Kiss FM, Radio City, NRJ, SuomiPop, Classic FM, Groove FM ja Radio Dei. Tulosten luotettavuuden parantamiseksi puolivaltakunnallisina radioina käsiteltiin sekä Iskelmäradioketju että Kaupunkiradiot (Radio 957, Sata, Mega, Jyväskylä, Radio Ramona), koska kummallakin niistä on eri paikkakunnilla yhtenäinen musiikkissisältö.

KAUPALLISTEN RADIOIDEN SOITETUIMMAT KAPPALEET VUONNA 2004

1. Anastacia: Left Outside Alone

2. 3 Doors Down: Here Without You

3. No Doubt: It’s My Life

4. Maroon 5: This Love

5. Kylie Minogue: Red Blooded Woman

6. Enrique Iglesias: Not In Love

7. Anastacia: Sick And Tired

8. Britney Spears: Everytime

9. Egotrippi: Matkustaja

10. Dido: Life For Rent

11. Sugababes: Hole In The Head

12. Black Eyed Peas: Shut Up

13. Jonna Tervomaa: Myöhemmin

14. Neljä Ruusua: Elän Vain Kerran

15. Irina: Vastaukset

16. Hoobastank: The Reason

17. Suomen Idols: Tuulet Puhaltaa

18. Eppu Normaali: Suolaista Sadetta

19. Outkast: Hey Ya!

20. Delta Goodrem: Lost Without You


Toimitus

Kommentointi

Et ole kirjautunut

Mikali haluat jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään

EIkö sinulla ole tunnusta? Rekisteröidy tästä


Nimi

Otsikko:

Kommentti: