Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

Ministeri Huovinen: Yksi radiolupa riittää Bonnierille

Uutiset, | perjantaina 16.06.2006 - Toimitus

Sävelradion omistava Suomen Uutisradio Oy sai ylivoimaisesti parhaan, valtakunnallisen taajuuskokonaisuuden (Radio Nova). Tämän vuoksi valtioneuvosto ei katsonut mahdolliseksi myöntää osavaltakunnallista toimilupaa samalle toimijalle, liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen (sd.) puolustelee hänen kohdistunutta arvosteluaan. Radioasema kuuluu MTV Oy:hyn, jonka pääomistaja on ruotsalainen Bonnier-konserni.

Kaupallisten radioiden toimilupapäätöksen lähtökohtana oli mahdollisimman monipuolinen, johdonmukainen ja tasapuolinen kokonaisuus, hän huomauttaa.

Huovinen korostaa, että valtioneuvoston yksimielisesti tekemää toimilupapäätöstä valmisteltiin erittäin perusteellisesti. Liikenne- ja viestintäministeriö asetti jo tammikuussa 2004 asiantuntijatyöryhmän, jonka ehdotukset olivat laajan lausuntokierroksen jälkeen pohjana hallituksen esitykselle televisio- ja radiolain muuttamisesta. Hallitus sai eduskunnan vastauksen saatteena tiukat ohjeet lupakierrokselle.

Ministeriö teetti selvitykset sekä radiotoiminnan taloudesta että tarjonnasta. Myös taajuussuunnitelma uudistettiin ja siitäkin alan toimijoilla oli mahdollisuus antaa lausunto.

“Lähdin siitä, että valmistelun on oltava avointa ja uusia ideoita edistävää. Edeltäjäni ja minä olemme toistuvasti korostaneet, että uudet luvat jaetaan puhtaalta pöydältä. Tätä lakiin perustuvaa linjausta ei kukaan kyseenalaistanut. Toimijat hakivatkin vilkkaasti ristiin toistensa nykyisiä taajuuksia”, Huovinen toteaa

“On vaikea uskoa, että kukaan alan toimija voisi olla aidosti yllättynyt siitä, että kaiken tämän jälkeen toimijakenttään tuli muutoksia. Pettymyksen toki ymmärrän.”

“Sävelradio siirtyi Suomen Uutisradio Oy:lle markkinoilla tapahtuneen kaupan kautta. Valtioneuvosto hyväksyi siirron, mutta totesi, että toimilupa on voimassa vain vuoden 2006 loppuun. Samalla muistutettiin, että toimilupakierroksen yhteydessä on mahdollisuus tarkastella radiotoiminnan kokonaisuutta uudelleen. Suomen Uutisradio Oy teki kaupan nämä seikat tietäen eli se siis otti riskin.”

“Jos Suomen Uutisradio olisi asetettu lupakierroksella erityisasemaan sen aiemmin tekemän kaupan vuoksi, olisi loukattu tasapuolisen kohtelun vaatimusta ja lakia. Laki ei anna mahdollisuutta suosia alalla jo olevia toimijoita, vaan kaikki hakijat ovat tasavertaisia.”

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on korostanut, että toimilupia koskevan päätösvallan on oltava aidosti valtioneuvoston käsissä. Hallitus ei saa toimenpiteillään siirtää sitä esimerkiksi radioyhtiöiden ostajille ja myyjille.

“Tehty ratkaisu ei ollut helppo, mutta se edustaa kestävää viestintäpolitiikkaa. Tavoite on monipuolinen kokonaisuus niin ohjelmistoltaan kuin omistuspohjaltaan”, Huovinen toteaa.


Toimitus

Kommentointi

Et ole kirjautunut

Mikali haluat jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään

EIkö sinulla ole tunnusta? Rekisteröidy tästä


Nimi

Otsikko:

Kommentti: