Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje
uutisen kuva

Mobiili- ja sähkköpostimarkkinointi kasvavat nopeasti

uutisen kuva

Ostot digitoimistoilta kasvavat nopeimmin.

Mainosbarometri: Verkkomediaan ja televisioon panostetaan

Uutiset, Markkinointi & Mainonta, | maanantaina 23.01.2012 - Toimitus

Sanomalehtimainonta saa edelleen negatiivisen saldoluvun (-25) tuoreessa mainosbarometrissä, mutta näkymät ovat hieman kohentuneet syksystä. Verkkomedian kasvu jatkuu Suomessakin vahvana. Maailmalla ennustetaan verkon kasvavan television jälkeen toiseksi suurimmaksi mediaksi vuonna 2013.

Mainostajat kertovat lisäävänsä edelleen ostojaan digitoimistoilta (saldoluku 35) aiempien tutkimusten tapaan. Muista markkinointiviestinnän palveluyrityksistä selkeästi plussalle pääsevät mediatoimistot (16). markkinatutkimusyritykset (9) sekä viestintätoimistot (6). Nämä ovat myös parantaneet asemiaan edellisestä tutkimuksesta. Mainostoimistojen saldoluku on pudonnut -13:een, kun se syksyllä oli -2.

Tuore Mainosbarometri tarkentaa Mainostajien Liiton jäsenyritysten panostusnäkymiä kuluvalle vuodelle. Elokuun vastaavaan kyselyyn verrattuna tilanne oli hieman synkentynyt, mutta saldoluku on kuitenkin niukasti positiivinen 2. Panostuksiaan lisääviä on 28 prosenttia ja vähentäjiä 26. Verkkomedian lisäksi voittajaksi nousee televisio, jonka näkymät ovat jopa parantuneet. Mainostajien ostot palveluyrityksiltä suuntautuvat jossain määrin eri kohteisiin kuin syksyllä: nyt viestintä- ja mediatoimistot vahvistavat asemiaan.

Epävarmat yleiset talousnäkymät eivät näy dramaattisesti mainosbarometrissa. Tutkimuksen vastaajista 28 prosenttia aikoo lisätä panostuksiaan markkinointiviestintään alkaneena vuonna, 26 prosenttia vähentää niitä ja 46 prosenttia säilyttää viime vuoden tason. Lisääjien ja vähentäjien erotuksena muodostuva saldoluku on 2. Jonkin verran varovaisuus on lisääntynyt, sillä vastaava luku edellisellä tutkimuskierroksella oli 16. Silloin lisäpanostuksia suunnittelevia oli 32 prosenttia ja vähentäjiä 17 prosenttia.

Mainontaansa lisäävät ilmoittavat kasvuksi keskimäärin 12 prosenttia. Budjettiinsa supistuksia kaavailevat aikovat leikata keskimäärin 15 prosenttia.

- Taantuman uhka näyttää pienentävän markkinointiviestinnän investointeja vähemmän kuin kuvitellaan, sanoo Mainostajien Liiton toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski. Mainostajat näkevät usein oman tilanteensa koko alaa positiivisempana.

Mainosbarometrin mukaan television näkymät ovat olosuhteisiin nähden varsin valoisat (saldo 19) ja jopa kirkastuneet syksystä (9). Verkkomedian kokonaissaldoluku 70 on edelleen omassa luokassaan, mutta display- ja luokitellun verkkomainonnan kasvu näyttäisi hidastuvan (33, syksyllä 57). Sähköiset hakemistot ja hakusanamainonta ovat suunnilleen samoissa lukemissa kuin syksyllä (49). Positiivisia lukemia kirjataan myös mobiili- (54) ja sähköpostimarkkinointiviestinnälle (37), osoitteelliselle suoramainonnalle (19) sekä myymälämarkkinoinnille (18).

Noin joka kolmas vastaaja aikoo vähentää mainostamista aikakauslehdissä ja 14 prosenttia lisätä sitä eli saldoksi tulee -20. Syksyllä vastaava luku oli -9. Rankimmin karsinta näyttää kohdistuvan yleisölehtiin.

Viestintä- ja digitoimistoille luvassa lisää töitä

Mainostajat kertovat lisäävänsä edelleen ostojaan digitoimistoilta (saldoluku 35) aiempien tutkimusten tapaan. Muista markkinointiviestinnän palveluyrityksistä selkeästi plussalle pääsevät mediatoimistot (16). markkinatutkimusyritykset (9) sekä viestintätoimistot (6). Nämä ovat myös parantaneet asemiaan edellisestä tutkimuksesta. Mainostoimistojen saldoluku on pudonnut -13:een, kun se syksyllä oli -2.

– Tulokset saattavat kertoa suhdannenäkymien lisäksi myös toimistojen muuttuneista rooleista: esimerkiksi media- ja digitoimistojen toimeksiannot saattavat sisältää osia, joita aiemmin teetettiin mainostoimistoilla, arvelee Hanski-Pitkäkoski.

 

 


Toimitus

Kommentointi

Et ole kirjautunut

Mikali haluat jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään

EIkö sinulla ole tunnusta? Rekisteröidy tästä


Nimi

Otsikko:

Kommentti: