Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

IS:n urheilutoimittaja Leena Jokinen sai FIS:n palkinnon

Uutiset, Media, | maanantaina 03.03.2008 - Toimitus

Kansainvälisen hiihtoliiton media- ja PR-toimikunta on myöntänyt FIS Journalist Award -palkinnon Ilta-Sanomien urheilutoimittajalle Leena Jokiselle. Samassa yhteydessä palkinto myönnettiin 11 toimittajalle kahdeksasta eri maasta.

Leena Jokinen on vuodesta 1982 toiminut Ilta-Sanomien urheilutoimituksessa. Hiihtolajit ovat olleet hänen erikoisalaansa. Hän on vuodesta 1984 lähtien osallistunut yhteensä kuusiin talviolympiakisoihin, 10 pohjoismaisten lajien ja kolmiin alppilajien MM-kilpailuihin, lentomäen MM-kilpailuihin kaksi kertaa ja lukemattomiin eri hiihtolajien maailmancupien osakilpailuihin.

Hän on lähdössä mm. FIS:n maailmancupien finaaleihin Bormioon,
Italiaan. Leena Jokinen on raportoinut monet hiihtolajien ilon hetket samoin kuin sen pohjakosketuksetkin.

Hiihtolajien ohella Leena Jokinen on seurannut monia muitakin lajeja, mm. yleisurheilua, taitoluistelua, ratsastusta tai vaikka judoa.

Leena Jokinen vastaanotti palkintonsa Salpausselän Kisojen yhteydessä järjestettävässä FIS-illassa perjantaina. Sen luovuttivat hänelle FIS:n hallituksen jäsen, Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Jaakko Holkeri, FIS:n PR- ja mediatoimikunnassa entinen jäsen, markkinointijohtaja Matti Leikoski ja Suomen Hiihtoliiton toimitusjohtaja Jari Piirainen.


Toimitus

Kommentointi

Et ole kirjautunut

Mikali haluat jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään

EIkö sinulla ole tunnusta? Rekisteröidy tästä


Nimi

Otsikko:

Kommentti: