Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

Ilta-Sanomille nuhteita verkkosivun perättömästä uutisesta

Uutiset, Media, | torstaina 04.10.2007 - Toimitus

Ilta-Sanomat on saanut langettavan päätöksen Julkisen Sanan Neuvostolta julkaistuaan perättömän uutisen nettisivuillaan, josta uutinen lipsahti myös painettuun lehteen. IS ei kuitenkaan korjannut virhettä netissä, vaan poisti pelkän uutisen.

Ilta-Sanomat on saanut huomautuksen Julkisen Sanan Neuvostolta julkaistuaan perättömän uutisen nettisivuillaan, josta uutinen lipsahti myös painettuun lehteen. IS ei kuitenkaan korjannut virhettä netissä, vaan poisti pelkän uutisen.

Julkisen sanan neuvoston langettava päätöksen tekivät Matti Rönkä (pj), Harri Aalto, Heikki Airaksinen, Jaana Hallamaa, Jari Lindholm, Tarja Liuha, Jaakko Lähteenmaa, Eija Niinikoski ja Ville Pohjonen.

Ilta-Sanomien nettisivuilla julkaistiin 16.7.2007 uutinen, jossa kerrottiin Rammsteinin laulajan Till Lindemannin lähdöstä yhtyeen kokoonpanosta. Uutinen ei pitänyt paikkaansa. Lehti ei korjannut virheellistä uutista nettisivuillaan. Kantelija antoi tiedon virheestä lehden verkkokeskustelussa.

Ilta-Sanomien vastaus 17.9.2007

Päätoimittaja Tapio Sadeoja vastaa, että Ilta-Sanomat poisti uutisen viivyttelemättä verkkosivuiltaan, kun se todettiin virheelliseksi. Virheellinen tieto korjattiin lehden printtiversiossa 19. heinäkuuta. Huijauksesta kertovaa uutista ei julkaistu erikseen verkkosivuilla, mutta lehden paperiversio on edelleen saatavilla digitaalisessa muodossa verkkosivujen Digilehti-linkin kautta.

Ratkaisu

Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen (JO 8). Uutisen voi julkaista rajallistenkin tietojen perusteella. Raportointia asioista ja tapahtumista on syytä täydentää, kun uutta tietoa on saatavissa. Uutistapahtumia on pyrittävä seuraamaan loppuun saakka (JO 13). Olennainen virhe on viipymättä korjattava (JO 20).

Ilta-Sanomien verkkosivuilla julkaistu uutinen Rammsteinin laulusolistin lähdöstä ei pitänyt paikkaansa. Uutista ei korjattu, vaan lehti kertoo poistaneensa sen verkkosivuilta. Virheellinen uutinen julkaistiin myös painetussa lehdessä, jossa se myös korjattiin kaksi päivää myöhemmin.

Tiedotusvälineiden tärkein tehtävä on oikeiden tietojen välittäminen. Virheiltä ei voida kokonaan välttyä, mutta olennaiset virheet on korjattava. Näin voidaan varmistaa tiedotusvälineiden uskottavuus ja luotettavuus. Julkisen sanan neuvoston mielestä lehden olisi pitänyt korjata verkossa julkaistu virheellinen uutinen, joka edelleenkin löytyy hakukoneiden avulla, ja seurata näin uutistapahtumaa loppuun saakka.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Ilta-Sanomat on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa lehdelle huomautuksen.


Toimitus

Kommentointi

Et ole kirjautunut

Mikali haluat jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään

EIkö sinulla ole tunnusta? Rekisteröidy tästä


Nimi

Otsikko:

Kommentti: