Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

Google pitää Pohjoismaiden markkinoita epäkypsinä

Uutiset, | maanantaina 07.08.2006 - Toimitus

Pohjola on edelleen epäkypsä markkina, sanoo Googlen pohjoismainen päällikkö Johan Kinnander Resumé-lehdessä. Hän ei usko, että Google aloittaa Pohjoismaissa radiomainosten myynnin kuten USA:ssa, jossa jopa televisiomainokset tekevät tuloaan Googlen palveluvalikoimaan.

Kinnander arvioi, että mobiilimainokset saattavat tulla ajakontaisiksi jatkossa, mutta ensimmäisenä ehkä Aasiassa. Mobiilimarkkinat eivät kasvaneet vielä missään päin maailmaa merkittäviksi. Hän silti uskoo, että ne kasvavat kuitenkin isoiksi lähivuosina.

”Pohjoismaissa jatkamme yhä asiakkaittemme opettamista hakutoimintojen käyttöön. Radio ei ole vielä ajankohtainen. Meidän täytyy seurata asiakkattemme kehittymistä”, hän toteaa.

Mediat lähentyvät toisiaan koko ajan. Sen vuoksi tulee yhä tärkeämmäksi levittää toimintoja laveammelle. Televisio ja internet lähenevät toisiaan, koska tv-ohjelmia välitetään netin kautta entistä enemmän, Kinnander toteaa.


Toimitus

Kommentointi

Et ole kirjautunut

Mikali haluat jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään

EIkö sinulla ole tunnusta? Rekisteröidy tästä


Nimi

Otsikko:

Kommentti: