Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

Etelä-Suomen Sanomat kehittää monimediaa Tekes-rahalla

Uutiset, | tiistaina 16.01.2007 - Toimitus

Etelä-Suomen Sanomat on saanut Teknologian ja innovaatioiden
kehittämiskeskukselta (Tekes) 300 000 euron suuruisen rahoituksen tuotekehitystoimintaan. Rahoitus kohdistuu vuosille 2007 ja 2008.

Etelä-Suomen Sanomissa on viime syksyn aikana valmisteltu laaja tuotekehitysohjelma, josta Tekesin antama rahoitus kattaa puolet.
Kaikkiaan Etelä-Suomen Sanomissa käytetään siten tuotekehitykseen kahden seuraavan vuoden aikana 600.000 euroa.

Tuotekehitysohjelma sisältää 3-4 laajaa medioiden käytettävyyteen painottuvaa hanketta. Hankkeissa paneudutaan myös visuaaliseen esittämiseen ja monimedian kehittämiseen.

”Olemme todenneet, että omat resurssimme tuotekehitykseen ovat rajalliset, mutta muuttuva toimintaympäristö asettaa meille suuria haasteita. Tämän vuoksi olemme etsineet ratkaisua, jossa oppisimme käyttämään ulkopuolista asiantuntemusta tuotekehityksessä. Olemme valmistelleet hanketta
yhteistyössä Lahden Muotoiluinstituutin kanssa, jonka kanssa tulemme hankkeen valtaosaltaan toteuttamaan”, päätoimittaja Heikki Hakala kertoo.

Esa-konserni on Päijät-Hämeen johtava viestintäyritys, jonka
liiketoiminta-alueet ovat julkaisu- ja kustannustoiminta
monimediaympäristössä, painopalvelut, jakelu sekä mainonnan suunnittelu. Konsernissa työskentelee noin 360 kokopäiväistä työntekijää ja yli 450 lehdenjakajaa. Liikevaihto vuonna 2006 oli noin 50 miljoonaa euroa. Konsernin muodostavat emoyhtiö Top Press Oy, Esan Kirjapaino Oy sekä sen tytäryhtiöt Esan Paikallislehdet Oy, Esa Jakelut Oy, Esan Suora Oy, Esa
Print Oy, Esa Lehtipaino Oy, Planeetta 10 Oy ja Monday’s Special


Toimitus

Kommentointi

Et ole kirjautunut

Mikali haluat jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään

EIkö sinulla ole tunnusta? Rekisteröidy tästä


Nimi

Otsikko:

Kommentti: