Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

Esa-konserni paransi viime vuonna

Uutiset, | maanantaina 02.04.2007 - Toimitus

Neljäs polvi mukaan yhtiön hallintoon

Lahdessa kotipaikkaa pitävälle Esa-konsernille vuosi 2006 oli tuloksellisesti onnistunut, konsernin liikevaihto oli 51,8 miljoonaa euroa ja tulos rahoituserien jälkeen 4,9 miljoonaa euroa, yhtiö ilmoittaa.

Kasvu tuli suurelta osin sanomalehtipainosta. Esa Lehtipainon liikevaihto kasvoi uusien asiakkaiden myötä peräti 28 prosenttia. Kasvua toi myös hyvin onnistunut ilmoitusmyynti. Konsernin parasta tulosta teki Etelä-Suomen Sanomat, joka onnistui myös kasvattamaan levikkiään hiukan.

Esan Paikallislehdet Oy:n kaupunki- ja pitäjälehdet paransivat tulostaan. Yritysviestintäpalveluihin erikoistuneet Esa Print ja Planeetta 10 tekivät myös hyvät, aiempaa paremmat tulokset.
–Tulos oli normaalia, hyvää Esan tasoa, sanoo toimitusjohtaja Jukka Ottela.

Verkkoon voimaa

Sanomalehti Etelä-Suomen Sanomat tuo edelleen valtaosan konsernin tuotoista, mutta toimitusjohtaja uskoo sähköisten välineiden läpimurtoon.

–Jo viime vuonna verkkomarkkinointi kasvoi noin 25 prosenttia. Ruotsin taso on Suomeen verrattuna kymmenkertainen, ja uskon, että mekin olemme menossa siihen suuntaan. Panokset verkkoon kasvavat myös Esassa, Ottela lupaa.

Ydinkeskusta kiinnostaa

Tavoitteeksi on asetettu Etelä-Suomen Sanomien näkyvyyden lisääminen Lahdessa. Käytännössä se tarkoittaa Etelä-Suomen Sanomien kaupunkitoimituksen ja verkkotoimituksen, Radio 99:n sekä niiden asiakaspalvelun sijoittumista yhteen paikkaan.

–Haemme erittäin aktiivisesti tiloja Lahden ydinkeskustassa. Haluamme tilat, joihin ihmisten on helppo tulla asioimaan, Ottela linjaa.

Hyvät näkymät

Talous on kehittynyt alkuvuonna hyvin, ja myös Esa-konsernin näkymät ovat valoisat.
–Vuosi 2007 on lähtenyt joka suhteessa ennakoitua vilkkaammin liikkeelle. Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana joka yksiköstä tuli positiivisia uutisia, Ottela iloitsee.

Neljäs polvi mukaan

Esan Kirjapaino Oy:n yhtiökokouksessa tehtiin yksi vaihdos hallitukseen. Pitkään mukana ollut Kalle Kivekäs jäi omasta tahdostaan pois ja tilalle valittiin suvun neljättä polvea edustava Jarkko Haukilahti.


Toimitus

Kommentointi

Et ole kirjautunut

Mikali haluat jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään

EIkö sinulla ole tunnusta? Rekisteröidy tästä


Nimi

Otsikko:

Kommentti: