Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

Aku Ankalle ennätyslevikki

Uutiset, | perjantaina 02.03.2007 - Toimitus

Suomalaisten rakkaus Ankkalinnan kovaonniseen vaappujaan vankistuu entisestään. Uunituoreet luvut kertovat Aku Ankan tehneen kaikkien aikojen levikkiennätyksen eli 320 514 kappaletta. Aku Ankan levikki on noussut huikeasti: kahtena peräkkäisenä vuonna noin 10 000 kappaletta.

”Aku Ankka on koko perheen lehti, joka kiinnostaa niin lapsia kuin
aikuisiakin lukijoita. Aku Ankka puhuttelee hahmona meitä suomalaisia. Aku on sympaattinen ja sinnikäs, mutta lievästi sanoen impulsiivinen kaveri”, vastaava päätoimittaja Jukka Heiskanen arvioi suosion syitä.

Akun edellinen levikkiennätys piti pintansa yli 30 vuotta, se nimittäin kirjattiin vuonna 1975. Vaikka Aku Ankka on kuulunut jo vuosikymmeniä suomalaisten kotitalouksien peruslukemistoon, keskeinen syy kasvavaan sarjakuvainnostukseen löytyy edelleen lehden sisällöstä.

”Aku Ankka elää kiinni ajassa ja samalla ajattomasti. Ympäröivän maailman tapahtumat näkyvät hauskalla tavalla lehden tarinoissa, toisaalta Aku Ankka tukeutuu vuosikymmenien perinteeseen, Carl Barksin luomaan Ankkalinnaan. Tärkeä tekijä on myös loppuun asti hiottu kieli. Oikeakielisyyttä, sujuvia sanavalintoja, ja hauskoja kielen kiemuroita arvostavat kaikenikäiset lukijat”, Heiskanen sanoo.

”Peruskouluikäiset lukevat niin lehtiä kuin kirjojakin aiempaa enemmän. Eniten on lisääntynyt sarjakuvien lukeminen: noin puolet lapsista lukee sarjakuvia päivittäin tai lähes päivittäin. Laadukas sarjakuva on monelle myös ponnahduslauta muun lukemisen pariin”, Jukka Heiskanen kertoo.


Toimitus

Kommentointi

Et ole kirjautunut

Mikali haluat jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään

EIkö sinulla ole tunnusta? Rekisteröidy tästä


Nimi

Otsikko:

Kommentti: