Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

Aikakauslehtien Liitto palkitsi parhaita

Uutiset, | torstaina 26.04.2007 - Toimitus

Aikakauslehtien Liitto on palkinnut aikakauslehtialan parhaat eri sarjoissa. Liiton 540 jäsenlehdelle suunnattu kilpailu koski vuotta 2006. “Kilpailuun lähetetyt työt osoittivat selkeästi aikakauslehdistön monipuolisuuden. Edustettuina olivat kaikki aikakauslehtiryhmät, joista tänä vuonna erityisesti ammatti- ja järjestölehdistä oli runsaasti osallistujia. Korkeatasoisen kilpailun perusteella voi sanoa, että meillä on todella ammattitaitoisia ja kunnianhimoisesti tällä alalla työtään tekeviä, muistuttaa liiton toimitusjohtaja Matti Ahtomies.

Tuomaristo valitsi voittajat viidessä ensimmäisessä sarjassa yhteensä lähes sadasta ehdotuksesta. Sarjojen voittajille luovutettiin 2000 – 3000 euron rahapalkinnot liiton Ajankuva07 -seminaarissa 25.4.2007.

Vuoden 2006 kirjoittava toimittaja: Risto Lindstedt, Suomen Kuvalehti

Tuomariston mukaan kirjoittajan tunteikas ja usein erikoisilla sanoilla sekä lauserakenteilla leikittelevä tyyli on tekijänsä tavaramerkki. “Todella hienoja näkökulmia, joihin uppoutuu samalla tavalla kuin hyvää kirjaa lukiessa. Herättää mielenkiinnon lukea. Tyyli on koskettava ja omaperäinen. Todella huolella tehtyä työtä.”

Vuoden 2006 pääkirjoituksen tekijä: Eila Parviainen, Moottori

Tuomaristo toteaa: “Ote on omaa luokkaansa. Kirjoittaja kohdistaa huomion tärkeisiin asioihin ja keskustelu jatkuu usein muissakin medioissa. Kuluttajat ja viranomaiset reagoivat kirjoituksiin. Tyyli on riittävän konkreettinen ja läheinen ihmisille. Kirjoittaja ottaa esille asioita, jotka liittyvät jokapäiväiseen elämään. Lehden arvot ja linja tulevat hyvin esille. Lisäksi kirjoittaja käyttää nettiä oivaltavasti painetun sanan tukena.”

Vuoden 2006 toimitustiimi: Sari Haukka ja Katja Almgren, Poliisi & Oikeus

Tuomariston mukaan erinomainen esimerkki siitä, kuinka tiimi on uudistanut ammatti- ja järjestölehden uudeksi lukutuotteeksi. “Lehden voimakaksikko on saanut valtavasti aikaan ja lopputulos on hieno: selkeästi profiloidut jutut, visuaalinen selkeys ja uusien näkökulmien etsintä leimaavat lehteä. Kaikki perusasiat on linjattu uudestaan ja tulokset puhuvat puolestaan. Perusteluista käy hyvin esille tekemisen meininki. Tiimi on kehittänyt uutta: on siirrytty tiedottamisesta journalismiin.”

Vuoden 2006 taittaja: Seppo Alanko, Linnut

“Kerrassaan upea uudistus harmaasta asialehdestä vereväksi erikoislehdeksi. Linnut tulevat lähelle. Ne ovat kiinnostavia. Lukuhalut heräävät – tuntuu, että linnuissa on uskomattoman paljon mielenkiintoista. Luontokuvan elämyksellisyys ja lintuihin liittyvä vauhti ja vapauden mielikuvat on hyvin hyödynnetty uudessa taitossa. Hyvä taitto toimii parhaimmillaan juuri näin: lukijaa kiihottaen.”

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat toimitusjohtaja Matti Ahtomies, Aikakauslehtien Liitto, pj.; Riitta Lehtimäki, A-lehdet Oy; toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski, Mainostajien Liitto; professori Göte Nyman, Helsingin yliopiston Psykologian laitos; hallituksen puheenjohtaja Marko Parkkinen, Seedi Oy; professori Merja Salo, Taideteollinen Korkeakoulu ja päätoimittaja Timo Tolsa, Aikakauslehtien päätoimittajayhdistys APY.

Vuoden 2006 mediamyyjä: Leena Ihlberg, Sanoma Magazines Finland Oy

Mediapäättäjät perustelivat Vuoden 2006 mediamyyjä-äänestyksessä voittajan valintaa:
“Työstään innostunut ja edustamistaan lehdistä ylpeä. Ymmärtää asiakkaiden tarpeet ja antaa niihin sopivia ratkaisuja. Määrätietoinen, ystävällinen ja kärsivällinen. Tartuttaa tekemisen innon myös asiakkaaseen!”


Toimitus

Kommentointi

Et ole kirjautunut

Mikali haluat jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään

EIkö sinulla ole tunnusta? Rekisteröidy tästä


Nimi

Otsikko:

Kommentti: