Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje
uutisen kuva

Taina Erkkilä

Taina Erkkilä Jyväskylän yliopiston viestintäpäälliköksi

Tiedotus, | torstaina 28.09.2017 - Toimitus

Filosofian maisteri (yhteisöviestintä) Taina Erkkilä on valittu Jyväskylän yliopiston markkinointi- ja viestintäpäälliköksi 1. lokakuuta 2017 alkaen.

Hän muuttaa Jyväskylään Espoosta. Erkkilä on tehnyt tähänastisen uransa viestinnän johtotehtävissä kansainvälisissä pörssiyhtiöissä (Fortum, Huhtamäki, Nissan) ja tätä ennen toiminut viestintätehtävissä mm. Teknillisessä korkeakoulussa. Uuden työnsä ohessa Erkkilä tekee väitöskirjaa viestinnän johtamisen alalta Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Erkkilän johtama uusi viestintäpalvelut-yksikkö kuuluu tutkimus- ja kampuspalvelujen vastuualueelle. Vuoden 2017 alusta viestintäpalvelut on keskitetty yhteensä 26 työntekijän kokoiseksi yksiköksi, ja sen tehtävänä on kehittää, suunnitella ja toteuttaa yliopiston sisäistä ja ulkoista viestintää sekä kotimaista ja kansainvälistä markkinointia. Lisäksi vastuulla ovat brändityö, hallinnolliset ja viestinnälliset kielenkääntöpalvelut, yliopistokauppa Sopin toiminta sekä tapahtumajärjestelyt ja kumppanuussuhteiden, kuten alumnitoiminnan ja varainhankinnan tuki.


Toimitus

Kommentointi

Et ole kirjautunut

Mikali haluat jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään

EIkö sinulla ole tunnusta? Rekisteröidy tästä


Nimi

Otsikko:

Kommentti: