Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje
uutisen kuva

Reijo Vatanen

Painetun lehden menetetty tulevaisuus?

Media, | torstaina 16.02.2012 - Reijo Vatanen

Ampumahiihdon sprintin dramaattinen päätös sunnuntaina alkuiltapäivällä: sprintin kärkinaiset, oman kylän tyttö Kaisa Mäkäräinen ja Saksan Neuner ovat viimeisellä ampumapaikalla. Yle Puheen selostajan ääni väriseen, kun hän rukoilee: ”Pudota, Kaisa, pudota.” Ja Kaisa pudottaa. Ja Kaisa voittaa. Illan aikana dramaattinen loppuratkaisu tulee livenä, värillisenä kerta toisensa jälkeen tv:n kanavilla ja netissä. Näin kirjoittaa toimittaja Reijo Vatanen.

Sanomalehden urheilutoimituksessa on jännät paikat. Toimitus seuraa ampumahiihdon sprintin loppuratkaisua radiosta, tv:stä ja netistä. Sähköisistä välineistä näkee tapahtumat niin paljon paremmin, että omaa toimittajaa ei kannata Kontiolahdelle asti viikonloppuna laittaa. Kallistakin se olisi kun kustannuksia pitää karsia…

Urheilutoimittaja koostaa uutisen, kirjoittaa kommentin – ”Kaisa on kovahermoinen urheilija” ja laittaa jutun illalla sivunvalmistukseen. Kirjapaino tekee työnsä, uutinen painetaan lehteen puolenyön aikana. Sen jälkeen jakeluautot lähtevät painon lastaussillalta eri puolille maakuntaa, missä lehdenjakajat/posti jakavat lehden tilaajilleen. Pihtiputaan mummo hakee lehden maanantaina iltapäivällä klo 14 maantien varresta postilaatikosta ja syventyy lukemaan lehteä pirtin pöydän ääressä. ”Se on näköjään Mäkäräesen tyttö voettanna hiihtokilipaelun…”

Kirjoitin vajaa kymmenen vuotta sitten kuukausikolumneja sanomalehti Keskisuomalaiseen. Tavoitteena oli verta seisauttavat kolumnit. Jossain määrin ehkä onnistuinkin, sillä saan niistä vieläkin palautetta. Ehdotin mm. kyläkoulujen lopettamista, arvioin asiallisen kriittisesti keskisuomalaista ruokaperinnettä ja luonteenlaatua, jyväskyläläistä liikennekulttuuria jne.

Olin jo sopinut, että lopetan kolumnien kirjoittamisen. Viimeisessä kolumnissa povasin painetulle lehdelle nopeata loppua. Silloinen lehden päätoimittaja, hyvä ystäväni, prof. Erkki Laatikainen oli palannut ilmeisen rasittavalta Amerikan matkalta ja luki kolumnini ennen kuin se lähetettiin painoon. Professori soitti ja väitti, että minulla on huono olo. Voinnissani ei kuitenkaan ollut mitään vikaa. Sitten professori ilmoitti, että lehdessä on juuri tehty mittavat uudistukset ja hän ei julkaise kirjoitustani. Hänen päätoimittajaurallaan tämä oli kuulemma toinen kerta kun mielipide (vast.) pysähtyy päätoimittajan pöydälle. En ryhtynyt väittämään vastaankaan, koska tiesin vastaavat päätoimittajan oikeuden ja velvollisuudet. Kirjoitin uuden kolumnin, missä vaadin tiukkaan sävyyn, että Jyväskylän suurajoja ei saa siirtää pois Jyväskylästä! Kirjoitus hyväksyttiin.

Painettu media kipuilee tulevaisuutensa edessä. 80-luvulla lehtitaloista tuli omistajiensa rahantekokoneita ja sen jälkeen onkin vannottu tuloksen nimiin. Helppo rahanteko uhkaa ainakin vaikeutua, kun sähköinen media vyöryy painetun sanan yli. Vanhat = yli 40-vuotiaat, lukevat vielä vanhasta tottumuksesta lehtiä, mutta nuoriso pysyy ajan tasalla omilla keinoillaan, eikä uhraa 250 – 500 euroa vuodessa siihen, että vanhoja uutisia toimitetaan heille aamuisin aamukahvipöytään. Nuori polvi luottaa, toisin kuin vanhempansa ja isovanhempansa, että Citymarketissa on tänään ja myös huomenna nakkimakkaroita tarjouksessa ilman että siitä tarvitsee lehteen tiedotetta laittaa.

Tämä on aiheuttanut paniikkireaktion medioissa.

Paniikkireaktion yksi ilmentymä on sisällön ”kehittäminen”. Sanomalehtien sisältö on viihteellistynyt, kun lehdentekijät kuvittelevat, että kaikki lukijat haluavat seurata 7/24 näennäisjulkkisten elämänkäänteitä ja mielipiteitä. Jokohan meillä olisi tilaus laatulehdelle?

Toinen ilmentymä on totuuden vääristely. Kun julkisuuteen tulevat lehtien levikkitilastot tai lukijatutkimukset, lehtien uutisoinnin ja pääkirjoitusten loppupäätelmä on, että levikit ja ennen kaikkea lukijamäärät ovat kasvaneet, vaikka kehitys on ollut jo vuosia alamäessä. Lehden tekijät pelkäävät ilmoittajia, jotka laskevat kontaktin hintaa. Jos/kun lukijamäärät laskevat, ilmoitusmillimetrien hintojen jatkuvalta korotukselta putoaa pohja pois.

Levikkejä yritetään nostaa erilaisilla vippaskonsteilla. Levikintarkastus ei mahdollista ihan mitä tahansa, mutta luovuudellahan ei ole rajoja. Uusin villitys on kestotilaajan 2 kk:n tilauksen lahjoitus ystävälle. Kun kestotilaaja lahjoittaa lehden, tilaus kirjataan levikkiin. Monet pankkien ilmaiskahvitarjoiluihin mieltyneet vanhemmat ovat aidosti huolissaan nuorisonsa lukutottumuksista ja tilaavat lehden vapaakappaleen kun se mitään maksakaan. Kovin suurta pysyvää vaikutusta levikkiin näillä ei ole. Vaikutus on ehkä sama kuin jos kusee pakkasella housuihinsa.

Uutiskynnys oikeiden uutisten suhteen on lehdissä tunnetusti tiukka. Kun jostakin tutkimuksesta, esim. PISA, voi tehdä vähänkään siihen suuntaan johtopäätöksiä, että lehtien luvusta saattaa olla jotakin hyötyä, lehdet revittävät leveästi: PISA todisti – sanomalehtien kestotilajaat ovat muita fiksumpia.

Arvoton näytelmä näyteltiin syksyllä kun hallitusneuvotteluissa oli sovittu tilattujen lehtien arvonlisäverosta. Jostakin ihmeellisestä syystä lehtien tilausmaksut ovat vuosia olleet alv:n ulkopuolilla ja lehtiyhtiöt ovat käärineet verovapaudesta satojen miljoonien eurojen hyödyn. Verohyötyä on käytetty mm. hollantilaisten tv-kanavien oston rahoitukseen.

Kun kustantajille valkeni hallitusneuvottelijoiden ”katala” suunnitelma, alkoi hillitön lobbaus ja painostus. Mukaan valjastettiin myös Viestinnän keskusliitto, Sanomalehtien Liitto ja Päätoimittajayhdistys. Journalistiliittokin taisi taipua kustantajan asialle. Mielipidepalstat, pääkirjoitus- ja myös uutissivut pullistelivat hallituksen verotusaikeita vastustavia kirjoituksia.

Alv-vapaus on SAATTANUT olla perusteltu silloin, kun ihmiset olivat painettujen lehtien varassa ja lehtien tehtävä oli valistuksellinen. Nyt tilanne on muuttunut täysin - ihmiset hankkivat tietoa useista lähteistä ja lehdet kilpailevat ihmisten ajasta ja rahasta. Lehtiyhtiöt ovat olemassa vain ja ainoastaan tuottaakseen voittoa omistajilleen ja siihen ne eivät tarvitse yhteiskunnan tukea.

Lehtimogulit komeilevat joka syksy verotilastojen kärjessä. Koskahan näiden julkaiseminen kielletään? Nehän antavat aivan väärän kuvan ihmisten varallisuudesta.

Ostin sydäntalvella puupellettiä taloni lämmitykseen. Kauppakuitissa komeilee 23 prosentin alv. Kyse on kuitenkin puhtaasta, suomalaisesta polttoaineesta, jonka käyttö pienentää öljyn tuontilaskua. Jos puupelletiltä poistettaisiin alv ainakin pahimpien pakkasten ajaksi, lisäisi se pelletin käyttöä, pienentäisi ilmastopäästöjä ja parantaisi työllisyyttä. En ole nähnyt lehdissä, etenkään pääkirjoituksissa, mainittavimpia kannanottoja pelletin pakkaskauden alv-vapuden puolesta.

Luin taannoin erään suomalaisen lehtiyhtiön omistajasta, joka oli siirtänyt omistusta ulkomailla asuville lapsilleen. Verotussyistä. Hänen kerrottiin suhtautuvan suopeasti Guggenheim-museon rahoitukseen. Jos minut vapautetaan verojen maksusta, lupaan minäkin roponi Guggenheimille!

Suivaantuneena Helsingin Sanomien yksipuoliseen uutisointiin alv-asiassa laadin lehteen alv:ia kannattavan kirjoituksen. Hetken aikaa luulin jo, että lehti tasapuolisuuden nimissä julkaisisi kirjoitukseni, mutta olin väärässä. Päätoimittajalla on monenlaista sananvapautta: Helsingin kaavoituksesta ja Afganistanin sodasta päätoimittaja voi muodostaa mielipiteensä suhteellisen vapaasti, mutta silloin kun mennään omistajan kukkarolle, sananvapauden rajat paaluttaa yhtiön hallitus.

Helsingin Sanomiin on vaikea ylipäätään saada mielipiteitä läpi. Kirjoituksia tulee runsaasti ja mielipidetoimituksen portinvartijat tukevat valinnoillaan omaa maailmankatsomustaan , johon ei erilaisia mielipiteitä sovi. Suomen kansan todelliset ajatukset pääsevät – onneksi -läpi netin kautta. Ylilyöntejäkin tulee, mutta sananvapaus toteutuu.

Aikoinaan media, Helsingin Sanomat mukaan lukien, yritti kasvattaa lukijoistaan solidaarisia, rauhaa rakastavia, liennytyksen ja aseistariisunnan, ympäristön suojelun ymmärtäjiä . Tulos oli huono ja sittemminhän koko ”laboratorio” lakkautettiin epäonnistuneena.

Lehtien edustajat pitävät kansalaisvelvollisuutena heidän työnsä tukemista. Jos sanon, että syön mieluummin Snellmannin kuin HK:n nakkeja, HK-laiset eivät ryhdy painostamaan minua, vaan yrittävät tehdä sellaisen nakin, joka saa minut, asiakkaan, valitsemaan heidän tuotteensa. Jos sanon lehtien edustajien kuullen, että en tilaa lehteä, tämä aiheuttaa paniikkireaktion. Eihän näin voi/saa tehdä! Eihän ilman lehteä voi tulla toimeen!

Myös yksi arvoton näytelmä nähtiin Yleisradion rahoituksesta. Lehden kustantajia närästää se, että Yleisradio voi välittää tietoa mm. uutisia maksutta ja näin syödä lehtitalojen leipää. Helsingin Sanomat hyökkäsi Ylen sähköisiä uutistauluja vastaan. Jos Lahden tiellä ajetaan kolari, sen uutisoinnin pitäisi olla lehden monopoli!

Lehtitalot olisivat halunneet Ylelle niin niukan rahoituksen, että siitä olisi joka vuosi käyty eduskunnassa ankara kädenvääntö. On hyvä, että rahoitus lyötiin kiinni useaksi vuodeksi ja Ylelle annetaan työrauha. Ajatellaanpa tapaus Kaisa Mäkäräistä. Jos ei olisi Yleisradiota ja sähköisiä tiedotusvälineitä, joutuisimme todella odottamaan vuorokauden ennen kuin painettu lehti toisi meille tiedon.

Lehtitalot tuskailevat tulevaisuutensa edessä. Lähes kymmenen vuotta sitten Keskisuomalaiseen kirjoittamani ennustus painetun sanan pikaisesta lopusta oli ennenaikainen. Painettuja lehtiä tulee vielä pitkään. Pahimmassa pinteessä ovat ne lehtitalot, joiden pitäisi investoida uuteen painoon. Paino maksaa helposti 10 – 20 miljoonaa euroa ja sen kuoletusaika on 15 – 25 vuotta (todellisuudessa lyhyempi). Investoida vai ei kun tulevaisuudessa on uhkakuvia, siinäpä pulma.

Painettu media yrittää jarruttaa kehitystä hinnoittelemalla sähköiset lehdet joko yhtä kalliiksi kuin painettu lehti tai lähes samaksi. Maallikkojärjellä ajateltuna lehti, joka voidaan toimittaa tilaajalleen suoraan toimituksen tiedostosta, ei voi maksaa yhtä paljon kuin tiedosto, joka painetaan sanomalehtipaperille, kuljetetaan ja jaetaan postilaatikkoon. Voisin tilata jopa useamman sanomalehden jos niiden sähköiset versiot olisi oikein hinnoiteltu. Ymmärrän kyllä lehtien talousjohdon näkemykset – jonkunhan pitää maksaa miljoonien painokoneinvestoinnit ja kahden rinnakkaisen järjestelmän ylläpitäminen on kallista. Toinen ääripää ovat iltapäivälehdet, jotka jakavat sisältöään maksutta netissä!

Lehti-ihmisten kannattaisi lyödä viisaat päänsä yhteen ja miettiä, mihin maailma on menossa ja ennen kaikkea, mitä asiakkaat heiltä haluavat. Vain asiakasta kuuntelemalla ja hänen tahtoonsa taipuen löytyy oikeata bisnestä myös tulevaisuudessa, ei uhoamalla ja meuhkaamalla!

 

 

 


Reijo Vatanen

Kommentointi

Rohkea veto

Tiklander

17.02.2012

Olipa harvinaisen suoraa ja ryhdikästä tekstiä.
Kun toiminnan tavoitteena on taloudellisen voiton hamuaminen, niin silloin yllättäen journalismin jalot arvot ja periaatteet hämärtyvät ja toisinaan katoavat kokonaan.
Kiitos kirjoituksesta.


Totta

Mooses

22.02.2012

Kiitos kirjoituksesta. Näinhän se taitaa olla.


Nimi:

Otsikko:

Kommentti: