Oatly on julkaissut mainoksen, jossa se lanseeraa perustamaansa sivustoa maitomyytit.fi. Siinä yhtiö kuvailee epäselvin sanakääntein, kuinka vaarallista maito on. Sen sijaan kaurajuoma todetaan hyväksi ja terveelliseksi.

Ruotsissa Oatly sai hiljakkoin sakkorangaistuksen mainoksistaan, joissa yhtiö kehotti kaatamaan maitoa maahan. Toisessa mainoksessa todettiin, että kaurajuoma on tehty ihmisille. Mainokset rikkovat selvästi hyvää tapaa ja ovat mielestäni ala-arvoisia ja huonoja.

Toivottavasti tällainen mustamaalaukseen perustuva mainonta ei yleisty. Se pilaa markkinoinnin mainetta kokonaisuudessaan. Toivon, että kuluttajat äänestävät jaloillaan ja alkavat boikotoimaan Oatlyn tuotteita. Itse olen laktoosi-intolerantti, minkä vuoksi käytän kaurajuomaa. Tästä lähtien valitsen jonkin muun sivistyneemmän vaihtoehdon kuin Oatlyn. Ilta-Sanomien testien mukaan vaihtoehtoja on 14, joten valinnan varaa riittää.

Oatly Ab:n liikevaihto oli vuonna 2019 kaikkiaan noin 150 M€. Yhtiö on tehnyt tappiota viime vuodet. Yhtiön omistajina perustajien lisäksi ovat belgialainen ja kiinalainen pääomasijoittaja.