Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin mukaan Nelonen-kanavan tekstityspalvelun laatu täyttää sille asetetun vaatimuksen riittävästä selkeydestä ja ymmärrettävyydestä. Traficomin tehtävänä on edistää mediapalvelujen esteettömyyttä muun muassa valvomalla Yleisradion tv-kanavien sekä MTV3- ja Nelonen-kanavien ohjelmatekstitysten laatua. Traficom sai selvityksen Nelosen tekstityspalvelun toteutuksesta elokuun 2023 lopussa velvoitettuaan aiemmin tänä vuonna Sanoma Media Finland Oy:tä korjaamaan tekstityspalvelun puutteet 1.8.2023 mennessä. […]
Somen poliittinen keskustelu kelvotonta
Kansalaiset eivät arvosta juurikaan netin eri keskustelupalstoilla ja somessa käytävää yhteiskunnallista keskustelua, kertoo Ajatuspaja Alkion kansalaiskysely. Esimerkiksi 42 % kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että Facebookissa käytävä poliittinen keskustelu on joko erittäin tai melko huonoa. Kelvollisena sitä piti vain vajaa 10 % vastaajista. Kyselytutkimuksessa selvitettiin, millaista puhetta ja toimintaa kansalaiset poliitikoilta ja puolueilta odottavat ja […]
EU tutkii yhä Yle Areenan laillisuutta
Suomen valtio toimitti Euroopan komissiolle 12.9.2023 kuudennen vastauksensa Sanoma Media Finland Oy:n Yleisradiota koskevaan kanteluun. Suomi on pyytänyt komissiolta lupaa vastauksen julkaisemiseen. EU-lainsäädännöstä johtuen kirjeenvaihto komission kanssa on lähtökohtaisesti salassa pidettävää. Sanoman keväällä 2021 tekemä kantelu koskee erityisesti Ylen tilausvideopalveluita (video-on-demand) ja sähköisiä oppimissisältöjä. Yle tuottaa nykyisellään Yle Areenassa tilausvideopalveluja, jotka eivät kantelijan näkemyksen mukaan […]
Mediajohtajat pudonneet kelkasta
Tuore tutkimus paljastaa mediapomojen innovaatioharhan Toimitusten johto luotsaa lehtiä uuteen, mutta seuraa vain pinnallisesti kehitystä Tuoreen, Media-alan tutkimussäätiön rahoittaman, “Toimituksen johto – muutoksen moottori vai jarru? -tutkimuksen tulokset heittävät ilmaan ihmettelyn siitä, millä eväin päätoimittajat luotsaavat organisaatiotaan kohti alalle tärkeitä innovaatioita? Tutkimuksessa innovaatiot määriteltiin laajasti uusien, luovien ideoiden onnistuneeksi toteuttamiseksi, ei esimerkiksi vain teknologiseksi tuotteeksi Suomalaisten medioiden […]
Tekoäly analysoi Sanna Marinin viestinnän onnistumisen
Onko Sanna Marin onnistunut viestinnässään? Sanna Marinin kausi Suomen pääministerinä on ollut täynnä haasteita ja kriisejä. Yksi pääministerin tärkeimmistä tehtävistä on viestiä kansalle ja tehdä yhteistyötä muiden poliittisten johtajien kanssa. Kysymys siitä, onko Marin onnistunut viestinnässään, herättää monenlaisia mielipiteitä ja keskustelua. Tässä kolumnissa käsitellään tätä kysymystä eri näkökulmista. Viestinnän tarkoitus on välittää informaatiota, tukea päätöksentekoa […]
Päätoimittajat tuomitsevat venäläismiehen forumshoppailun
Venäläisliikemiehen pyrkimys nostaa Monacossa kanne Yleisradion uutisointia vastaan on huolestuttavaa sekä kotimaisen median että journalismin vapauden näkökulmasta. Mikäli kanteita median keinotekoisesti määriteltävän vaikuttavuuden perusteella voidaan nostaa missä päin maailmaa tahansa, mediayhtiöiden mahdollisuudet kantaa vastuutaan heikkenevät niistä itsestään riippumattomista syistä. Tämä ns. forumshoppailu sisältää myös mahdollisuuden vaikuttaa journalistisiin prosesseihin ennalta ja painostaa medioita jättämään asioita käsittelyn […]
Yle osti oikeudet yleisurheilun EM-kisoihin
Yle on hankkinut esitysoikeudet yleisurheilun EM-kisoihin vuosille 2024 ja 2026. Oikeudet myönnettiin Ylelle osana Euroopan yleisurheiluliiton (EA) ja Euroopan yleisradiounionin (EBU) tekemää jatkosopimusta. Pakettiin kuuluvat myös EM-hallikisat, nuorten EM-kisat eri ikäluokissa sekä joukkueiden EM-kilpailut vuoteen 2027 saakka. ”Yleisurheilu on suomalaisille yksi rakkaimpia lajeja, jonka arvokisojen esittämisessä Ylellä on pitkät ja menestyksekkäät perinteet. Tämän jatkosopimuksen myötä […]
Alma Media ryhtyy maksunvälittäjäksi
Alma Median Alma Finanssipalvelut Oy:lle on myönnetty toimilupa harjoittaa maksulaitoslain mukaista maksunvälitystä, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi kuluttajien välisessä ajoneuvokaupassa. Toimiluvan on myöntänyt Finanssivalvonta. Tähän asti Alma Media palveluissa maksunvälityksen ovat toimittaneet yhteistyökumppanit. ”Maksunvälityksellä tuetaan Alma Median markkinapaikkaliiketoimintaa, jossa tavoitteena on tuottaa asiakkaille palvelua, jonka avulla ajoneuvokaupat voidaan toteuttaa palvelussa turvallisesti ja sujuvasti alusta loppuun. Lisäarvo kuluttajalle […]
Alma Media myy omistuksensa tsekkifirmasta
Alma Media on myynyt 90 prosenttia omistamastaan Talent’em-yrityksen osakekannasta yhtiön toimivalle johdolle. Loput 10 prosenttia on sovittu myytäväksi vielä tämän vuoden aikana. Talent’em on tsekkiläinen erityisesti suorarekrytointiin erikoistunut yritys, joka tuli Monster.cz-nimisenä Alma Media -konserniin vuonna 2013. Sittemmin Alma Media on irtautunut yhteistyöstä kansainvälisen Monster Worldwide -työnhakupalvelun kanssa. – Alma Career hakee skaalautuvaa liiketoimintaa erityisesti […]
Alma Median osavuosikatsaus: Digiliikevaihto jatkoi kasvuaan. Liikevoitto laski vertailukaudesta.
Alma Media julkaisi osavuosikatsauksensa tammi-maaliskuulle 2023, jonka mukaan liikevaihto laski 1,3 % ollen 75,2 miljoonaa euroa, ja digiliiketoiminnan osuus liikevaihdosta kasvoi 81,8 %:iin. Oikaistu liikevoitto laski 13,3 % 17 miljoonaan euroon. Alma Career -segmentin liikevaihto kasvoi, mutta kasvaneet kustannukset heikensivät kannattavuutta. Alma Consumer -segmentin kannattavuutta painoivat mainonnan myynnin lasku sekä kasvaneet tuotekehitys-, painatus- ja jakelukustannukset. […]