Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

Yle lisää ostoja tuotantoyhtiöltä

Uutiset, Media, | tiistaina 25.10.2016 - Toimitus

Yle kasvattaa ostoja yhtiön ulkopuolisilta toimijoilta. Tähän liittyen ulkopuolisten palveluostojen määrää lisätään ja yhtiö aloittaa suunnittelun oman tuotantotyön vähentämiseksi.

Yle siirtää painopistettä digitaaliseen uudistumiseen ja kehittää palvelujaan ja toimintatapojaan.

Lähivuosina Yle panostaa erityisesti journalismiin, draamaan sekä lasten ja nuorten sisältöihin. Palvelukykyä verkossa kehitetään, samoin Yle Areenaa. Yle.fi-etusivua uudistetaan erityisesti mobiililaitteilla tapahtuvaa käyttöä ajatellen.

“Ohjelmatuotantoa uusitaan ja kehitetään niin, että pystymme tekemään arvokasta ja aikaa kestävää sisältöä laadukkaasti ja toisaalta tuottamaan ajankohtaistarjontaa tehokkaasti”, tiivistää Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen.

“Toimialan muutospaineet ovat olleet ilmeisiä jo jonkin aikaa. Parlamentaarisen Yle-työryhmän linjausten myötä on selvää, että yhtiön pitää lähteä uudistumaan ja muuttaa myös tuotantotoiminnan rakenteita”, sanoo Tuotannot-yksikön johtaja Janne Yli-Äyhö. Ylellä säilyy vahva oma tuotanto jatkossakin, vaikka tuotantotoiminta mitoitetaan nykyistä pienemmäksi.

Tuotantotyön vähentäminen tarkoittaa toteutuessaan henkilöstövaikutuksia ja yhteistoimintamenettelyjä. Yt-neuvottelujen aloittamisesta kerrotaan, kun suunnitelmat tarkentuvat lähiaikoina. Yle Tuotanto ja Design -osastot työllistävät tällä hetkellä vakituisesti 466 henkilöä, joista Helsingissä työskentelee 309 ja Tampereella 157. Ylen suunnitelmat voivat johtaa tuotantotyön vähentämiseen noin kolmanneksella.

Ohjelmien tuotantotyötä tehdään ensisijaisesti Helsingissä ja Tampereella, Yle Tuotanto ja Design -osastoilla. Ne vastaavat ohjelmien tuotannollisesta suunnittelusta ja resursoinnista sekä tekemisestä, eli esimerkiksi lavastuksesta, puvustuksesta, naamioinnista, kuvauksesta, äänityksestä, grafiikasta ja leikkaamisesta.

Kesäkuussa esityksensä jättänyt, kaikista eduskuntapuolueista koostunut yksimielinen työryhmä velvoitti Ylen lisäämään ohjelmahankintoja ja palveluostoja yhtiön ulkopuolelta jopa 35 prosenttia vuoteen 2022 mennessä. Yle julkisti syyskuun lopulla linjauksensa draamatuotannosta ja kertoi samalla muista suunnitelmistaan.

“Ylen tuotantopalvelut on perinteisesti ollut täyden palvelun palveluorganisaatio. Rakennemuutoksella vähennämme omaa kiinteää resurssia ja täydennämme sitä tarvittaessa palveluostoilla. Näin meillä on joustavasti käytössä kulloinkin tarvittava tuotantovoima. Yksi osa suunnitelmaa on varmistaa, että Ylelle jää myös vahva, oma, osaava tuotanto”, sanoo Janne Yli-Äyhö.

“Jotta pystymme toimimaan tehokkaasti, mitoitamme Ylen tuotannon jatkuvan perustoiminnan mukaan. Kysynnän huiput sijoittuvat tyypillisesti suuriin urheilukisoihin ja muihin suuriin tuotantoihin, jolloin hankimme tarvittaessa tekijöitä Ylen ulkopuolelta. Yle Tuotannossa on paljon kansainvälisestikin tunnustettua osaamista, ja tästä pidämme kiinni jatkossakin”, Lauri Kivinen sanoo.

“Yle on vahvasti sitoutunut toimintaan Tampereen Mediapoliksessa ja sen kehittäminen on myös työn alla.Tuotannollisen työn tukikohdat ovat tulevaisuudessa Helsingissä ja Tampereella, mutta ohjelmia kuvataan ja tallennetaan tietysti ympäri Suomen”, vakuuttaa toimitusjohtaja Lauri Kivinen.

Ylen tuotantopalveluorganisaatio, Yle Tuotanto ja Design pähkinänkuoressa

Henkilöstöä 466, joista Helsingissä työskentelee 309 ja Tampereella 157.

Tuotannolliset resurssit Helsingissä:
- Kaksi varusteltua studiota
- Kaksi kuvaustilastudiota
- Jälkikäsittely-yksiköt
- Grafiikka
- Naamointi
- Lavastamo, rekvisiitta-, puvusto- ja kalustovarastot
- Radion kuunnelma- ja puhestudiot.

Tuotannolliset resurssit Tampereen Mediapoliksessa:
- Kaksi varusteltua studiota
- Yksi virtuaalistudio
- Kuvaushalli (Uusi päivä -tuotanto)
- Jälkikäsittely-yksiköt
- Grafiikka
- Naamointi
- Lavastamo, rekvisiitta-, puvusto- ja kalustovarastot


Lisäksi kolme tv:n ulkotuotantoautoa, radion ulkotuotantoautoja ja kuvausryhmien autoja.


Toimitus

Kommentointi

Et ole kirjautunut

Mikali haluat jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään

EIkö sinulla ole tunnusta? Rekisteröidy tästä


Nimi

Otsikko:

Kommentti: