Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

TV-tuotanto katoaa Suomesta

Uutiset, Elokuvat & TV, Media, | torstaina 24.06.2010 - Jarmo Kalliola

Kansallisen ikonimme Mannerheimin filmi kuvataan Unkarissa. Suomen Lappia filmataan Norjassa. Liikenne- ja viestintäministeriön tuore tutkimus kertoi kotimaisen televisiotuotannon pudonneen jo kolmannekseen television ohjelmatarjonnasta. Kansainväliset ohjelmat valtaavat kanavat ja vievät suurimmat katsojaluvut.

Suomi on pieni markkina kalliille ja työvoimavaltaiselle televisio- ja elokuvatuotannolle. Yksi tuotannon käynnistämisen kriteereistä onkin kansainvälisen jakelun mahdollisuus. Vain hyvin onnistuneella formaatilla kansainvälinen potentiaali on ovellamme. Mutta Suomessa me menemme aina sieltä, missä aita on matalin – laatu maksaa, mutta vain hyvä laatu lopulta myy. Peräänkuulutan suomalaista yhteistyötä, vaikka se helposti kaatuukin omien intressien puolustamiseen tai pelkoon siitä, että kilpailija hyötyy yhteistyöstä enemmän.

Esimerkiksi Suomessa jokaisella filmialan toimijalla on omat tv-studionsa ja niihin liittyvä tekniikka. Nyt juuri HD-teknologian tullessa kaikki joutuvat päivittämään järjestelmänsä vastaamaan uusia vaatimuksia, ja siihen uppoaa uskomaton määrä pääomaa. Eikö olisi järkevää rakentaa yhteiset studiot ja tekniikat, joita kaikki alan toimijat voisivat hyödyntää? Näin syntyisi osaamiskeskittymä, joka olisi sekä tehokas, että optimoitavissa käyttäjien tarpeiden mukaan.

Meidän ei pidäkään tuhlata rahoja tekniikkaan, vaan käyttää se parempaan sisältöön ja kustannustehokkaaseen mainontaan. Eihän kilpailua käydä studion seinillä, vaan sisällöillä ja brändeillä. Sama koskee lähetystekniikkaa ja muita järjestelmiä. Valitettavasti tällä hetkellä alan sisäistä kommunikointia käydään pääosin nyrkkeilyhanskat käsissä ja vieläpä siteet silmillä. Lobbaamisen päämäärä tuntuu olevan kilpailun rajoittaminen, eikä yhteisten etujen ajaminen ja kansallisen kilpailukyvyn lisääminen.

Haastan tv-yhtiöt ja tuotantoyhtiöt yhdessä kanssamme ideoimaan formaatteja, joilla pääsisimme kansainvälisille markkinoille. SuomiTV on halukas käyttämään suhteitaan ja kanaviaan avatakseen suomalaiselle tuotannolle ovia, kunhan ideat ovat riittävän kunnianhimoisia ja kansainvälisesti kantavia.

En usko, että voimme pärjätä amerikkalaiselle viihteelle tekemällä vastaavaa halvemmalla ja huonommin. Kopioimisen sijaan tarvitsemme suuria ideoita Suomesta. Me SuomiTV:llä teemme parhaamme tarjotaksemme suomalaisille kotimaista laadukasta televisiotuotantoa.

Jarmo Kalliola
Toimitusjohtaja
SuomiTV


Kirjoittaja on toiminut suomalaisen mainosrahoitteisen televisiokanava SuomiTV:n toimitusjohtajana nyt puoli vuotta ja pyrkii laajan businesstaustansa vuoksi katsomaan mediateollisuutta eri näkökulmasta kuin alalla pitkään toimineet.


Jarmo Kalliola

Kommentointi

TV-tuotanto katoaa kaikkialla...

27.09.2010

Samaan aikaan, kun TV-tuotanto, johon tekstissäsi viittaat, vähenee Suomessa, nousee muu digitaalinen sähköisen viestinnän tuotanto vahvasti. Eri päätelaitteisin ja "uuteen" mediaan tuotettu sisältö valtaa alaa perinteiseltä TV:ltä. Sieltä telkun sisältä katsoen ongelma näyttää varmasti kuvaamaltasi, mutta tuottajanäkökulma voi olla erilainen - laajempi.
Kannattaako ryhtyä kalliiseen, huonosti tuottavaan TV-tuotantoon, kun uusi digitalisoitunut media tarjoaa tuotantoympäristöjä, joissa on haastetta ja valuuttaa.
Otsikon muotoa voisikin tiivistää kirjoittamalla: "TV-tuotanto katoaa?"
Kotimaista laatudraamaa on upeaa katsella TV:stä. Hyvä TV-leffa tai sarja vie mukanaan. Siksi olen paljosta samaa mieltä kanssasi.
Mutta media muuttuu Eskoseni... Pian pitelet sitä kädessäsi ja mukanasi ja ne tuottajat, jotka oivaltavat olla uuden median sisällöntuottajina ja kehittäjinä ovat menestyjiä myös kansainvälisesti.

Esa Rimpiläinen, tj, UÄT


Nimi:

Otsikko:

Kommentti: