Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje
uutisen kuva

Susan Duinhoven

Susan Duinhovenin Sanoman toimitusjohtajaksi

Media, | keskiviikkona 23.09.2015 - Toimitus

Sanoman hallitus on nimittänyt Susan Duinhovenin Sanoman toimitusjohtajaksi 1.10.2015 alkaen. Hän vastaa Sanoman koko liiketoiminnasta ja toimii johtoryhmän puheenjohtajana toimipaikkanaan Helsinki.

“Susan Duinhoven on kokenut johtaja, jolla on hyvät näytöt vastaavista tehtävistä. Hänellä on liiketoiminnallista näkemystä ja kyky saada ihmiset työskentelemään yhteisten tavoitteiden hyväksi”, sanoo Sanoman hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin.

“Olen iloinen siirtyessäni Sanoman toimitusjohtajaksi, tämä on erityisen kiinnostavaa aikaa mediassa ja oppimisessa”, Susan Duinhoven lisää. “Sanoma on tehnyt suuria muutoksia liiketoimintaansa viime vuosina. Suomessa ja Hollannissa Sanoma on merkittävä kuluttajamediatoimija ja Euroopan tasolla johtava tekijä oppimisliiketoiminnassa. Sanoman mediabrändien vahvuus yhdistettynä paikalliseen asiantuntemukseen ja digitaaliseen osaamiseen luo vankan pohjan kestävälle menestykselle. Odotan innolla että pääsemme yhdessä Sanoman johtoryhmän kanssa viemään yhtiön muutosta eteenpäin.”

Susanin tuorein työkokemus on Koninklijke Wegener -mediayhtiöstä, missä hän toimi toimitusjohtajana ja johtoryhmän puheenjohtajana. Ennen tätä hän työskenteli Thomas Cookin Länsi-Euroopan toimintojen toimitusjohtajana. Susanin työhistoriaan kuuluvat myös esimerkiksi Reader’s Digest (Valitut Palat), luokitellun median liiketoimintaa Hollannissa ja Tanskassa sekä McKinsey ja Unilever. Susan jatkaa huhtikuussa 2015 alkanutta kolmevuotista kauttaan Sanoman hallituksessa.


Toimitus

Kommentointi


Nimi:

Otsikko:

Kommentti: