Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

STT:n toiminta uhattuna asiakaskadon takia

Uutisen kuva

STT on ajautunut pahaan ahdinkoon asiakkaiden kaikotessa, kertoo Keskisuomalainen.

Uutiset, Media, | perjantaina 22.09.2017 - Toimitus

Suomen Tietotoimiston jatko on uhattuna. Uutistoimiston päätoimittaja ja toimitusjohtaja Mika Pettersson toteaa sanomalehti Keskisuomalaisessa viime viikolla, että uutistoimiston tilanne on tukala. Mediamurroksen laineet ovat iskeneet STT:hen viime vuosina kovaa. Alamme todella olla niillä rajoilla, että toiminnan jatkuminen on vaakalaudalla, jos supistuksia vielä tulee, Pettersson sanoo. Syynä ongelmiin ovat asiakasmenetykset.

Keskisuomalaisen haastattelussa, Pettersson sanoo, että Oy Suomen Tietotoimisto (STT) elää parhaillaan kriittisiä aikoja olemassaolonsa suhteen, koska isoja asiakkaita on liuennut pois yhteistyöstä. STT:n asiakkuudesta luopuivat hiljakkoin ruotsinkieliset sanomalehdet ja Iltalehden kerrotaan harkitsevan samaa. Myös useat maakuntalehdet ovat lopettaneet palvelujen käytön.

Aiemmin STT:n palveluista ovat irrottautuneet muun muassa Yleisradio, Kauppalehti ja Helsingin Sanomat. Yleisradio palasi uudestaan asiakkaaksi viime keväänä, mutta vain määräajaksi vuodenvaihteeseen.

Yhtiön liikevaihto on tipahtanut neljässä vuodessa viidellä miljoonalla eurolla. Viime vuonna vaihtoa oli 10,5 miljoonaan euroa.

Uutissuomalaisen mukaan vasemmistopuolueet olisivat halukkaita tukemaan STT:tä verovaroin, mutta hallituspuolueet eivät ole tästä innostuneita. 

Uutistoimisto on perustettu vuonna 1887, kuvatoimisto Lehtikuva vuonna 1951. Työntekijöitä on noin 120. Keskustoimitus on Helsingissä Malminkadulla Voimatalossa. STT:llä on omat toimittajat myös Sydneyssä ja Brysselissä, sekä avustajia eri puolilla Suomea ja maailmaa. Suomen Tietotoimiston omistavat maan johtavat viestintäyhtiöt. Suurimmat omistajat Sanoma Media Finland Oy 33,1 prosenttia, Alma Media Oyj 20,6, TS-Yhtymä Oy 18 ja Keskisuomalainen Oyj 6 prosenttia.


Toimitus

Kommentointi

Sääli, jos perinteikäs uutistoimisto menetetään

Ex-työntekijä

22.09.2017

On todella sääli, jos perinteikäs uutistoimisto menetetään. Maakuntien lehdille STT on ollut varmasti tärkeä kumppani, joka on huolehtinut ns. politiikan ja valtakunnallisten uutisten tarjonnasta.
Myös uutistarjonta kapenee, kun ei enää olisi STT:tä. Surullista.

Et ole kirjautunut

Mikali haluat jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään

EIkö sinulla ole tunnusta? Rekisteröidy tästä


Nimi

Otsikko:

Kommentti: