Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje
uutisen kuva

Oululainen Kaleva uskoo paperilehteen: Uuteen painotaloon ja koneeseen 40 miljoonaa euroa

Uutiset, Media, | lauantaina 13.11.2010 - Toimitus

Oulun seudun ykköslehti Kaleva ei paljoa piittaa kansainvälisistä ennusteista, joiden mukaan sanomalehti kuolee kymmenen vuoden kuluttua Suomessakin. Lehtiyhtiö investoi rajusti ja ostaa uuden painokoneen rakentaen samalla uuden painotalon. Investonnin arvo on noin 40 miljoonaa euroa eli noin vuosiliikevaihdon verran.

Yli sata vuotta toiminut sanomalehti Kaleva on sitoutumaton 7-päiväinen lehti, jonka levikki viime vuonna oli Levikintarkastuksen mukaan 80826 kpl. Levikki on laskenut vuosittain tasaisesti. Korkeimmillaan levikki lähenteli sataatuhatta. Vuonna 1992 levikki oli 97149 kpl. Levikkialueen asukasluku on kuitenkin vastaavana aikana kasvanut liki 50.000:lla.

Lehti on sopeuttanut toimintaansa viime vuosina vähentämällä väkeään. Se lopetti mm. Helsingin toimituksensa ja irtisanoi kokeneita, pitkään taloa palvelleita toimittajia ja muuta toimituksellista henkilöstä Oulun päätoimituksestaan viime keväänä.

Kaleva Kustannus Oy:n liikevaihto oli vuonna 2009 noin 43 miljoonaa euroa, josta liikevoittoa jäi 13,9 prosenttia. Aiempina vuosina liikevaihto on ollut 49 miljoonan euron tasolla ja liikevoittoprosentit 20 prosentin paremmalla puolella. Kalevan talous on erittäin vahva, joten investoinnin rahoitukseen yhtiöllä on hyvät resurssit.

Kalevan uutinen aiheesta


Toimitus

Kommentointi

Ipad

Lakez

13.11.2010

iPad painaa päälle ja lujaaa.

Et ole kirjautunut

Mikali haluat jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään

EIkö sinulla ole tunnusta? Rekisteröidy tästä


Nimi

Otsikko:

Kommentti: