Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

Next Media -ohjelma sai jatkorahoitusta

Uutiset, Media, | maanantaina 20.12.2010 - Toimitus

Next Media -ohjelma on saanut Tekesiltä viiden miljoonan euron lisärahoituksen vuodelle 2011. Ohjelman tavoitteena on vauhdittaa digitaalisen median tutkimus- ja kehitystoimintaa Suomessa sekä luoda toimialalle uusia tapoja synnyttää liiketoimintaa. Vetäjäyrityksenä toimii Sanoma.

”Kehityksen nopeus ja verkostoitumisen kasvanut merkitys tarkoittaa sitä, että suomalaiselle medialle on yhä tärkeämpää löytää yhdessä kansainvälisesti kilpailukykyisiä liiketoimintamalleja ja sähköisen julkaisemisen käytänteitä. Tänä vuonna ohjelmassa saatiin aikaan koko alaa hyödyntäviä tutkimustuloksia ja alkuja businesspiloteille. Ensi vuonna nykyiset hankkeet jatkuvat, mutta mukana on myös uusia avauksia. Yksi uusi tutkimuskohde on pelillisyys mediasisällöissä. Lisäksi mediakokemustutkimus laajenee ensi vuonna kattamaan koko ohjelman”, Viestinnän Keskusliiton kehitysjohtaja Helene Juhola sanoo.

Sanoma toimii Next Media -ohjelman vetäjäyrityksenä. Sen kaikki liiketoimintaryhmät ovat mukana hankkeissa.

Next Media -ohjelma koostuu kymmenestä hankkeesta. Laajin niistä on Viestinnän Keskusliiton koordinoima eReading-hanke. Projektissa tutkitaan ja kehitetään lukulaitteiden kautta saatavaa mediakokemusta, sisältölähtöisiä liiketoimintamalleja ja lukulaitealustalle suunniteltuja julkaisustrategioita.

Muissa ohjelman hankkeissa tutkitaan muun muassa tulevaisuuden hyperpaikallisia mediapalveluja, uusia mainonnan muotoja sekä haetaan uusia, rajoja rikkovia konsepteja.

Tieto- ja viestintäteollisuuden tutkimus Tivit Oy:n käynnistämän Next Media -ohjelman tämänhetkinen laajuus on yhdeksän miljoonaa euroa. Se on yksi kuudesta tutkimusyhtiön ohjelmasta. Ohjelmakokonaisuudessa on 10 hanketta, joihin osallistuu 8 tutkimusorganisaatiota ja 56 yritystä.


Toimitus

Kommentointi

Et ole kirjautunut

Mikali haluat jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään

EIkö sinulla ole tunnusta? Rekisteröidy tästä


Nimi

Otsikko:

Kommentti: