Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

Matti Korkiatupa jatkaa Sanomalehtien Liiton johdossa

Uutiset, Media, | torstaina 26.01.2012 - Toimitus

Ilkka-Yhtymän toimitusjohtaja Matti Korkiatupa jatkaa Sanomalehtien Liiton hallituksen puheenjohtajana.

Sanomalehtien Liiton hallitus valitsi Korkiatuvan puheenjohtajakseen toiselle vuoden kaudelle torstaina Helsingissä.

Hallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Aamulehden vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen. Toisena varapuheenjohtajana jatkaa Sanoma Newsin toimitusjohtaja Pekka Soini.

Matti Korkiatupa toppuuttelee julkisuudessa esiintyneitä arvioita, joiden mukaan vuodenvaihteessa voimaan astunut tilaustuottojen arvonlisävero ei olisi juurikaan vähentänyt sanomalehtien tilauksia. Arviot on tehty liian pikaisesti.

”Veron vaikutuksia koko printtimediaan voidaan arvioida lyhyellä aikajänteellä ensimmäisen kerran aikaisintaan loppukeväästä ja lopulliset vaikutukset nähdään vasta kahden tai kolmen vuoden kuluessa. Tilaajien halukkuus maksaa pitkiäkin tilauksia ennakkoon ennen vuodenvaihdetta oli rohkaisevaa, mutta varsinainen testi on vasta alkanut. Toivomme tietenkin parasta, ja teemme alana ja lehtitaloina kaikkemme, että haitalliset vaikutukset jäävät mahdollisimman pieniksi.”

Korkiatupa pitää tervetulleena, että liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut lehtiasiain neuvottelukunnan pohtimaan lehdistön asemaa ja tulevaisuutta.

”On tärkeää, että alv-veropäätöksen ja uuden postitoimilain vaikutuksia seurataan tarkkaan, jotta kansalaisten ja demokratian kannalta tärkeä lehdistö säilyy elinvoimaisena ja monipuolisena. Tarvittaessa ministeriön on tehtävä uusia ehdotuksia moniarvoisen lehdistön toimintaedellytysten turvaamiseksi.”

Sanomalehtien Liitto on sanoma- ja kaupunkilehtien kustantajien toimialajärjestö. Siihen kuuluu noin 240 lehteä.

 


Toimitus

Kommentointi


Nimi:

Otsikko:

Kommentti: