Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

Kanava-lehti 80 vuotta

Uutiset, Media, | perjantaina 08.02.2013 - Toimitus

Politiikan ja kulttuurin kysymyksiä käsittelevä aikakauslehti Kanava täyttää tällä viikolla 80 vuotta. Lehti aloitti keväällä 1933 ilmestymisensä Suomalainen Suomi -nimellä, Suomalaisuuden Liiton kustantamana ja julkaisemana.

Kyse oli aikakauden mittapuuhun suhteutettuna todella merkittävästä hankkeesta, sillä heti ensimmäisen vuoden levikki oli yli 1200 kappaletta. Kirjoittajakunnassa on alusta lähtien ollut kunkin aikakauden johtavia nimiä.

Alkuvuosina kirjoittajakuntaan kuuluivat mm. Urho Kekkonen, Saksasta raportoinut V. J. Sukselainen ja kulttuuriasioista raportoinut Mika Waltari. Tällä hetkellä Kanavan vakituisiin avustajiin kuuluvat muun muassa legendaarinen valtiosihteeri Raimo Sailas ja vastikään palkittu kulttuuritoimittaja Marketta Mattila, politiikan taustavaikuttajista Kanavaa avustaa mm. Jarmo Virmavirta ja aikakautemme yhteiskunnallisia tabuja puntaroi professori Timo Vihavainen.

- Nopeuden vaatimuksen ja alan murroksen kanssa painiskelevassa tiedotusvälinekentässä on alati kasvava tila myös hitaalle, valtavirtamedian näkökulmista ja aiheista poikkeavalle lukemiselle, tiivistää Kanavan päätoimittaja Ville Pernaa lehden otteen.

Kanava otti varaslähdön juhlavuoteen jo viime vuonna perustamalla yhteistyössä Otavan Kirjasäätiön kanssa Kanava-tietokirjapalkinnon. Vuosittainen 10 000 euron tunnustuspalkinto jaetaan lokakuussa Helsingin kirjamessuilla vuoden parhaalle tietokirjalle.

Otavamedia (aik. Yhtyneet Kuvalehdet) on ollut lehden kustantajana 1960-luvulta lähtien. Viimeisin Kanavan tarkistettu levikki on runsaat 7000 kappaletta.

 

 


Toimitus

Kommentointi

Et ole kirjautunut

Mikali haluat jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään

EIkö sinulla ole tunnusta? Rekisteröidy tästä


Nimi

Otsikko:

Kommentti: