Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

Kaleva-lehden uudishankkeet kangertelevat

Uutiset, Media, | perjantaina 01.03.2013 - Toimitus

Oululainen sanomalehti Kaleva ei ole vielä aloittanut paikallissivujensa versiointia, minkä yhtiön loka-marraskuussa käyttöön ottama uusi painokone mahdollistaa, kirjoittaa Suomen Lehdistö. Syynä viivästykseen ovat painokoneen lastentaudit. Taustalla on myös työvoimakysymykset, sillä yhtiö on saneerannut väkeä pihalle.

Suomen Lehdistö kertoi lokakuussa, että Kaleva alkaa joulukuussa versioida paikallista Oulu & Seutu -sivua. Tarkoitus oli toimittaa kolme eri painosta lehdestä kolmelle eri alueelle Oulun seudulla viitenä päivänä viikossa ja myydä versioiduille sivuille ilmoitustilaa paikallisille yrityksille, Suomen Lehdistö kertoo.

Versiointipäätöksen jälkeen Kalevassa on myös käyty yt-neuvottelut, joiden seurauksena yhtiöstä vähennettiin 27 henkilötyövuotta. Näistä 12 lähti toimituksesta eläkepaketein.

Paikallispainoksia ei välttämättä julkaistakaan ainakaan heti suunnitellussa laajuudessa vaan kenties vain parina päivänä viikossa. Kehityspäällikkö Juha Portaankorvan mukaan eri painokset lisäävät toimituksen työmäärää, vaikka tarkoitus on tehdä sivuja versioimalla samoja sisältöjä eri painoksiin.

– Juttujen suunnittelun tarve lisääntyy ja vähän pidemmällä keikalla käyminen vie aikaa, Portaankorva sanoo.


Toimitus

Kommentointi

Et ole kirjautunut

Mikali haluat jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään

EIkö sinulla ole tunnusta? Rekisteröidy tästä


Nimi

Otsikko:

Kommentti: