Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

Jokohan sähkölehti lopulta tulee?

Media, | perjantaina 19.09.2008 - Paavo Vasala

Jokohan sähköinen sanomalehti ensi vuonna lopulta tulee? Ainakin satoja miljoonia euroja uuden näyttölaitteen kehitystyöhön investoinut amerikkalainen yhtiö vakuuttaa näin aloittaessaan sen sarjatuonannon vuoden alussa. Tämä laite onnistuessaan mullistaa täysin maailman tiedonvälitystä, koska siihen pystytään lähettämään langattomasti mukavassa muodossa lehtien ja nykyisten verkkomedioiden sisältö. Se on sitten aamen nykyiselle painopaperille ja kaikkeen siihen liittyvälle elinkeinotoiminnalle aina sellutehtaita myöten.

Anna sähkölehdelle suomenkielinen nimi!

Kuten Mediaviikossa julkistettiin alkuviikosta, sähköinen lehti tulee sarjatuotantoon ensi vuonna. Sen esittely on vuorossa tämän syksyn aikana. Vaikka uutuutta on odoteltu jo vuosia, niin lopulta se kuitenkin tulee. Teknologia on sen verran haasteellista, että kehitystyö vie oman aikansa. Lukijat ovat vaativia. Heille voi tarjota vain sellaista, joka pystyy tulostuksessaan yltämään nykyisten taulutelevisioiden tasolle. Keveydessään laite on jo niin miellyttävä, että sitä voi pidellä sylissä jopa vessassa, mihin nykyiset paperilehden puolestapuhuhat usein viittaavat.

Jos ja kun Plastic Logic sekä muut sen kilpailijat tämän laitteen saavat markkinoille, Suomessa koittaa paperiteolisuudelle ja metsätaloudelle valitettavasti tosi ankeat ajat. Näitä tuotantolaitoksia tullaan sulkemaan, mistä on saatu jo esimakua tänä syksynä Suomessa. Paperin kulutus supistuu ennätystahtia. Ennakoin, että jo viiden vuoden kuluttua olemme kokonaan toisenlaisessa mediamaailmassa kuin nyt. Viisas varautuu tähän heti eikä sitten kun laivat eivät enää saavukaan satamiimme noutamaan paperilasteja.

Tarkemmin ajateltuna muutoksessa on hyviä puolia. Ihmisten elämä tulee helpommaksi tiedonsaannin osalta, journalismi muuttuu personoiduksi tiedontuottamiseksi, mainostaminen profiloituu tarkemmaksi, kustannuksia säästetään ja ympäristöä suojellaan. Siis mitäpä enää kuin toivomaan joulupukilta että se toisi ehkä jo seuraavana jouluna oman sähköisen lehden.

Mikä sähkölehden suomenkieliseksi nimeksi? Ehdota!

Tälle uutuudelle ei ole muuten kunnollista suomenkielistä nimeä. Antakaa nimiehdotuksia keskustelupalstalla tämän jutun lopussa!

Lue Mediaviikon juttu aiheesta


Paavo Vasala

Yhteiskuntatieteiden maisteri, (tiedotusoppi) Tampereen Yliopisto. Työskennellyt toimittajana sanomalehti Kalevassa kunnes perusti viestintätoimiston 1984. Perustanut 1997 tiedotepalvelu Pressi.comin, jonka STT osti 2004. Perustaja ja osakas sekä hallituksen puheenjohtaja Koodiviidakko Oy:ssä vuodesta 2005. Liiketoimintana digitaaliset markkinoinnin ja viestinnän pilvipalvelut, Viidakko-tuotteet, verkkomedian uutisseuranta Webnewsmonitor.com, Somemonitor.com sekä tiedotepalvelu ePressi.com. Wasala Oy:n kautta toimina viestinnän konsultointi ja yrityskehittäminen, rahoitus. Megalon Finland Oy:n hallituksen puheenjohtaja, verkkokauppa.

Kommentointi

Pasi Holopainen

19.09.2008

Jaha Paavo jatkaa viime viikkoista paperiteollisuuden alasajoa. Kuten edellisellä viikolla kirjoittaja ottaa aivan oikein tiukasti kantaa tiedonvälityksen murrokseen. Itse olen sitä mieltä, että ennenmin 15 kuin 5 vuotta täytyy Vantaassa vettä virrata ennenkuin todellisesti sellu/paperiteollisuus on taas uudessa murroksessa. Sähkölehtihän voisi olla nimeltään vaikkapa No Sellutoosa.. ( Ei sellua toosassa)


Pauli Vuorio

20.09.2008

Täytyy ottaa rauhallisesti. Kyllähän on muitakin lehtiä kuin tilattavia lehtiä ja muitakin tilattavia lehtiä kuin sanomalehtiä. Suomessa on myös niin, että meren takaa tuleva virtaus näkyy vuosien viiveellä. Lehdellä on myös käsikosketeltava ote lukijoistaan.Nettilehti ei ole paperisen lehden vastakohta.Mieluummin 15 vuotta kuin vähemmän tosiaan Suomen murros kestänee arvaan ,veikkaan, tiedän.Nettilehti tai Online lehti tulee ensinnä mieleen.

Et ole kirjautunut

Mikali haluat jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään

EIkö sinulla ole tunnusta? Rekisteröidy tästä


Nimi

Otsikko:

Kommentti: