Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

Jaajo Linnonmaan kolmatta kertaa Vuoden radiojuontajaksi

Uutiset, Media, | keskiviikkona 18.01.2012 - Toimitus

Suomalaiset äänestivät Jaajo Linnonmaan hurjalla äänisaaliilla Vuoden 2011 radiojuontajaksi. Menestys ei jäänyt siihen. Jaajon ja Petra Kalliomaan luotsaama SuomiPOPin Aamulypsy valittiin myös Vuoden radio-ohjelmaksi. Yhteensä 50 563 suomalaista antoi äänensä radion vuoden 2011 parhaille sisällöille ja äänille.

Pystit jaettiin suuressa RadioGaalassa, jonka televisiointi nähdään Nelosella lauantaina 21.1.2012 klo 19.00.

Jaajo Linnonmaa juonsi Radio SuomiPOPin Aamulypsyä kuuden vuoden ajan. Ohjelman viimeinen lähetys kuultiin 23. joulukuuta 2011.

– Nyt joutuu vähän nieleskelemään. Ajatuksena oli, että lähdetään silloin, kun bailut ovat parhaimmillaan. Viimeistä lähetystä kuunteli 300 000 suomalaista. Lensin Singaporesta tänään tänne tätä varten ja huomenna lähden takaisin. Talven aion sivakoida Reijo Jylhän murtomaahiihtokoulussa, Jaajo Linnonmaa kertoo.

Vuoden radiobiisiksi suomalaiset äänestivät Kotiteollisuuden Raskaat veet -kappaleen. Radiossa tiuhaan soitetun bändin keväällä 2011 ilmestynyt Kotiteollisuus-levy myi platinaa viime joulukuussa. Keikoille Kotiteollisuus lähtee taas maaliskuun puolessa välissä.

– Bändin alkuaikoina radiosoitto ei merkinnyt, mutta kun tekee 15 vuotta töitä, niin onhan se ihan kiva. Radiossa kuuluminen ei silti saa olla lähtökohta, vaan se, että on parempi olo, kun on tehnyt kappaleen, jota muutkin haluaa soittaa ja kuulla, bändin keulahahmo Jouni Hynynen toteaa.

Myös ammattituomaristo palkitsi Musiikkitalolla pidetyssä RadioGaalassa vuoden parhaita radio-osaajia. Vuoden radiotulokkaaksi nimettiin NRJ:n Iltapäivän Tuija Pehkonen, joka on lähes tuplannut Iltapäivän viikkokuuntelijoiden määrän reilussa vuodessa. Vuoden uutistoimittajan tittelin vei puolestaan The Voicen Mikko Räsänen, jonka uutiset ovat keränneet verkossa satoja tuhansia lukijoita.

Radiokanavat järjestävät tunnetusti suuria yleisötapahtumia. Vuoden radiotapahtuma -tittelin vei tänä vuonna Iskelmä-festivaali. Kolmipäiväisessä tapahtumassa esiintyi yli 30 artistia 26 000:lle iskelmämusiikin fanille.

– Iskelmähän on uudistunut. Se edustaa suomalaisuutta, se ei ole enää vain pelkkä musiikkigenre. Haluamme keskittyä isoihin kotimaisiin nimiin ja luoda hyvän fiiliksen kesän kauneimpaan aikaan juhannuksen jälkeen, Ari Ojala Iskelmältä kommentoi.

Musiikkitalolla 17.1. juhlitussa RadioGaalassa palkittiin laajasti radio-, musiikki- ja mainosalan osaajia. Suomalaisten lisäksi ehdokkaita ja voittajia olivat valitsemassa radiokanavat sekä asiantuntijatuomaristo.


Toimitus

Kommentointi

Et ole kirjautunut

Mikali haluat jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään

EIkö sinulla ole tunnusta? Rekisteröidy tästä


Nimi

Otsikko:

Kommentti: