Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

Alma Media myy Kainuun Sanomat Talven perheyhtiölle

Uutisen kuva

Kainuun Sanomat siirtyy Alma Medialta yrittäjävetoiseksi.

Uutiset, Media, | keskiviikkona 04.02.2015 - Toimitus

Alma Media Kustannus Oy on käynnistänyt neuvottelut Suomalainen Lehtipaino Oy:n kanssa Alma Median Kainuun lehtiliiketoiminnan myymisestä. Kaupan toteutuessa maakuntalehti Kainuun Sanomat, kaupunkilehti Koti-Kajaani ja kolme tilattavaa paikallislehteä siirtyisivät ostajalle arviolta maaliskuun puoliväliin mennessä.

Alma Media Kustannus Oy kustantaa Kainuussa 7-päiväistä Kainuun Sanomia sekä 2-päiväisiä Koti-Kajaania, Ylä-Kainuuta, Kuhmolaista ja Sotkamo-lehteä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2014 oli noin 11,5 miljoonaa euroa.

Alma Media Kustannus Oy:n toimitusjohtaja Kari Juutilainen uskoo, että uusi omistaja vahvana paikallisena yrityksenä kykenee parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen vastatessaan koko sanomalehden tuotantoketjusta.

- Olemme halunneet olla mukana järjestelyssä, jossa Kainuun Sanomien lehtiperheen omistus palaa juurilleen omaan maakuntaan. Kainuulla on vahva identiteetti, ja se ansaitsee myös oman mediansa, Juutilainen sanoo.

Suomalainen Lehtipaino Oy:n toimitusjohtaja Tenna Talvi-Pietarila näkee, että lehtien kustantamisen, painamisen ja jakelun yhdistäminen samoihin käsiin antaa mahdollisuuden liiketoiminnan uudenlaiseen kehittämiseen maakunnan alueella.

- Yrityskauppa on osa kasvustrategiaamme, jotta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme uusia palvelukonsepteja ja liiketoimintamalleja. Kainuulaisena perheyhtiönä meille on tärkeää toimia mukana kehittämässä maakuntaa, Talvi-Pietarila sanoo.

Suomalainen Lehtipaino Oy on sanomalehtiin erikoistunut painotalo Kajaanissa. Se toimii sanomalehtien varhaisjakajana Kainuun maakunnassa. Yrityskaupan jälkeen yhtiö työllistää Kainuun alueella noin 140 henkeä. Suomalaisella Lehtipainolla ja sen omistajilla on entuudestaan pieniä kaupunki- ja paikallislehtiä Pohjois-Suomen alueella.

Yrityksen värikäs ja monivivahteinen historia ulottuu vuoteen 1964, jolloin se perustettiin Oulaisissa nimellä Pyhäjokiseudun Kirjapaino Oy. 

Kainuun Sanomat on ollut osa Alma Mediaa 16 vuotta. Sitä ennen lehti oli yksityisessä omistuksessa yli 80 vuotta. Kainuun Sanomat täyttää 100 vuotta vuonna 2018.

Alma Media Kustannus Oy kustantaa Alma Media -konsernin maakunta-, paikallis- ja kaupunkilehtiä. Tunnetuimpia tuotteita ovat Aamulehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Kainuun Sanomat ja Pohjolan Sanomat.


Toimitus

Kommentointi

Et ole kirjautunut

Mikali haluat jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään

EIkö sinulla ole tunnusta? Rekisteröidy tästä


Nimi

Otsikko:

Kommentti: