Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

Markkinointiviestintäala kääntyi lamasta 10,4 prosentin kasvuun vuonna 2010

Uutiset, Markkinointi & Mainonta, | perjantaina 29.04.2011 - Toimitus

Markkinointiviestintäalan asiantuntijapalveluyritysten kokonaismarkkinat olivat vuonna 2010 noin 455 miljoonaa euroa. Vuoden 2009 vastaava luku oli 412 miljoonaa euroa.

Viime vuonna alan yritysten eli mainos-, media-, viestintä- ja digi- ja tapahtumatoimistojen liiketoiminnan laajuutta kuvaava myyntikate nousi 10,4 prosenttia edellisestä vuodesta. Luvut perustuvat Turun yliopiston kauppakorkeakoulun MTL:n toimeksiannosta tekemään tutkimukseen.

”Markkinointiviestintäala näyttää palautuvan lamasta ennakoidusti muita toimialoja nopeammassa tahdissa. Suomen bruttokansantuote kasvoi viime vuonna 3,1 %, mediamainonnan kasvu oli 4,8 % ja EK:n suhdannebarometrit ovat ennustaneet koko ajan toimialamme odotuksia selvästi pienempiä kasvulukuja. Markkinointiviestintäala laskeutui taantumaan muita toimialoja aiemmin ja vastaavasti palautuminen taantumasta on ollut nopeaa,” kertoo MTL:n toimitusjohtaja Anne Mehtäläinen. ”Markkinointiviestinnän palveluiden tuotanto voitiin palauttaa nopeasti, sillä alan toimistot selvisivät oikein ajoitetuilla ja suunnitelluilla toimenpiteillä lamasta jopa pelättyä pienemmin tappioin. Kasvuun valmistauduttiin varovaisen optimistisesti jo heti alkuvuodesta ja toimialan rekrytoinnit käynnistyivät aktiivisesti loppukesästä. Toimialamme oli siten valmiina palvelujen ja teollisuuden herättyä jälleen käyttämään palveluja. Henkilöstömäärän kasvu viime vuonna oli noin 3 prosenttia.”

Uudet toimintamallit kasvattavat markkinaa


”Markkinointiviestintäalan asiantuntijapalveluyritykset tarjoavat perinteisen mainonnan ja viestinnän palvelujen ja toteutuksen lisäksi kasvavassa määrin uudenlaisia palveluja, konsultointia sekä tutkimuksia asiakkaidensa koko asiakkuusprosessin hallintaan ja kehittämiseen. Toimintatavoissa on tapahtunut paljon muutosta itse liiketoiminnan sekä markkinoinnin ja viestinnän digitalisoitumisen myötä, ja paljon muutosta tulemme näkemään jatkossakin,” arvioi toimialan tulevaisuutta Mehtäläinen. ”Taantuma loi uusia toimintamalleja ja näiden toimintamallien myötä on kehittynyt puolestaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia kaikille markkinointiviestinnän palveluja tarjoaville toimialoille. Toimialan kasvun uskotaan jatkuvan vahvana vuonna 2011. MTL-Barometri 1/2011 ennusti alkuvuoden perustella koko toimialan kasvuksi 7,9 % vuonna 2011. Tämän päivän tiedoilla uskon suurempaankin toimialan kasvuun.”

Toimialakohtaisesti tarkasteltuna digitoimistot kasvoivat 14,8 % ja mediatoimistot 10,4 %. Viestintätoimistojen kasvu oli 4,7 % ja tapahtumatoimistojen kasvu 5%. Mainostoimistojen myyntikatteen kasvu oli 11,7 % viime vuonna. Mainostoimistojen osuus koko markkinointiviestinnän asiantuntija- palveluiden myyntikatteesta oli noin 60 %.

”Markkinointiviestinnän alalta löytyy runsaasti yhden-kahden henkilön toimistoja sekä toimistoja, joiden tiedoissa on kirjattu toimialan harjoittaminen. Taloudellisesti tarkasteltuna kuitenkin vain runsas 100 toimistoa muodostaa toimialan myyntikatteesta puolet,” muistuttaa toimialan rakenteesta Mehtäläinen.

MVAP-tutkimuksesta


Turun yliopiston kauppakorkeakoulun BID innovaatiot ja yrityskehitys selvitti MTL:n toimeksiannosta nyt viidennen kerran koko alan markkinoiden koon noin 500 yritykselle lähetetyllä kyselyllä tilinpäätöstiedoista sekä täydentäen aineistoa muun muassa Kaupparekisteristä.

Tutkimuksen toisessa osiossa tarkastellaan markkinointiviestinnän toimialan yritysten taloutta laajemmin ja tarkemmin tilinpäätösanalyysin keinoin. Tarkastelun kohteena on yritysten volyymin ja sen kehityksen lisäksi niiden kannattavuus, vakavaraisuus, maksuvalmius ja henkilötuottavuus. Tutkimuksen toinen osio valmistuu syyskuussa kun yritysten tilinpäätöstiedot on saatu kattavasti käyttöön.

Osalta toimialan yrityksiä viime vuoden luvut vielä puuttuvat. Nyt julkaistut taulukot päivittyvät puuttuvista tiedoista aina toisen osan valmistumiseen asti MTL:n verkkosivustolta osoitteesta www.mtl.fi.


Toimitus

Kommentointi

Et ole kirjautunut

Mikali haluat jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään

EIkö sinulla ole tunnusta? Rekisteröidy tästä


Nimi

Otsikko:

Kommentti: